Me tulimme vajoamalle; muut naiset heittivät kavaljeerinsa, vaan hän ei jättänyt minun kättäni. Täkäläisten dandy'en sukkeluudet eivät häntä naurattaneet, eikä jyrkkä äyräskään, jolla hän seisoi, pelottanut häntä, kun taas muut neidit kirkuivat ja peittivät silmänsä.
Palausmatkalla en uudistanut surullista puhettamme; tyhjiin kysymyksiini ja pilaani vastasi hän lyhyesti ja hajamielisesti.
— Oletteko te rakastaneet? kysyin häneltä vihdoin.
Hän katsoi terävästi minuun, pudisti päätään ja vaipui taas ajatuksiinsa; selvä oli, että hänen teki mieli sanoa jotakin, vaan hän ei tietänyt, mistä alkaa; hänen povensa aaltoeli… Minkäs sille saat! musliinihiha on heikko suoja, ja sähkökipene lensi kädestäni hänen käteensä; siten alkavat melkein kaikki intohimot, ja me petymme usein luullessamme naisen meitä rakastavan ruumillisten tahi siveellisten ansioittemme vuoksi; ne, tietysti, valmistavat ja laativat hänen sydämensä vastaan ottamaan pyhää tulta; mutta ensimäinen kosketus se kuitenkin asian ratkaisee.
— Enkös minä tosiaan ole ollut hyvin ystävällinen tänään? sanoi neiti minulle teeskennellysti hymyillen, palattuamme kävelymatkalta.
Me erosimme.
Hän ei ollut tyytyväinen itseensä, vaan soimasi itseään kylmyydestä… Oi, tämä on ensimäinen, pääriemu!
Huomenna hän tahtoo minua palkita. Minä jo osaan kaiken tämän ulkoa — ja sepä se onkin ikävää.
12 p. Kesäkuuta.
Tänään minä näin Veeran. Hän kiusasi minua mustasukkaisuudellaan. Ruhtinatar Maryn mieleen näkyy johtuneen uskoa hänelle sydämensä salaisuudet. Tunnustaa täytyy, onnistunut vaali!