— Puhukaapa totta, sanoin minä neidille, että vaikka hän aina onkin ollut naurettava, niin hän tuonaan vielä oli mielestänne hyvin hauska… harmaassa viitassaan?…
Hän loi silmänsä maahan, eikä vastannut mitään…
Grushnitski vainosi koko illan ruhtinatar Maryä, tanssi joko hänen kanssaan tahi vis-à-vis, eikä muuta kuin katsoa tähtäili häntä silmillään, huo'ahteli ja suututti häntä rukouksillaan ja soimauksillaan. Neljännen fransääsin perästä neiti häntä jo vihasi.
Tuommoista minä en sinulta odottanut, sanoi Grushnitski, astuen luokseni ja tarttuen käteeni.
— Mitä niin?
— Sinä tanssit masurkkaa hänen kanssaan? kysyi hän juhlallisella äänellä. — Hän sen minulle sanoi…
— Niin mitäpä sitten? onkos se mikään salaisuus?
— Tietty se… Olisihan minun pitänyt arvatakin sitä mokomalta tytöltä, virnakalta… Mutta kyllä minä sen maksan!
— Syytä sinä viittaasi tahi olkaimiasi, äläkä häntä! Onkos se hänen vikansa, ett'et sinä häntä enään miellytä?…
— Mitäs hän sitten antaa toiveita?