Se onkin varsin hauskaa; minä rakastan vihollisia, vaikk'en niin, kuin kristityn tulee. He minua huvittavat, kuohuttavat vereni. Aina olla varoillaan, vangita joka katse, jokaisen sanan merkitys, arvata aikomukset, mullistaa salahankkeet, olla olevinaan petettynä, ja yht'äkkiä yhdellä työkkäyksellä syöstä kumoon heidän kavalien yritystensä, suuria vainoja maksanut jättiläisrakennus — kas se, se minusta on elämää.
Illallista syötäessä Grushnitski kuiskasi ja iski silmää rakuuna-katteinille.
14 p. Kesäkuuta.
Tänä aamuna lähti Veera miehineen Kislovodskiin. Heidän vaununsa tulivat minua vastaan mennessäni ruhtinatar Liigovskajan luoksi. Hän nyykäytti minulle päätään, hänen katseessaan näkyi nuhde.
Kukas on syypää? Miksi ei hän tahdo antaa minulle tilaisuutta olemaan kahden kesken? Rakkaus, niinkuin tulikin — ilman elätintä, sammun. Ehkäpä mustasukkaisuus toimittaa sen, jota rukoukseni eivät ole aikaan saaneet.
Minä istuin ruhtinattaren luona tunnin umpeensa. Mary ei tullut näkyviin, hän on sairaana. Iltasella häntä bulevaardilla ei ollut. Äsken muodostunut joukko, lornjeteilla varustettuina, on tosiaankin käynyt hirvittäväksi. Hyvä, että neiti on sairaana, muuten he tekisivät hänelle jotakin hävyttömyyttä. Grushnitskilla on hiukset pörrössä ja tuimat kasvot. Hän lienee tosiaankin vihoissaan, olletikin on hänen itserakkautensa loukattu; mutta huvittaahan muutamien ihmisten epätoivokin!…
Palattuani kotia, huomasin, että minulta puuttui jotakin. Minä en nähnyt häntä! Hän on sairaana! Lienenköhän vain tosiaan rakastunut?… Mitä hulluja!
15 p. Kesäkuuta.
Kello yksitoista aamulla, — jolloin ruhtinatar Liigovskaja tavallisesti palavoitsee Jermolovin ammeessa, — kuljin hänen asuntonsa ohitse. Neiti istui miettiväisenä ikkunassa, ja, nähtyään minut, hypähti hän seisoalle.
Minä menin etehiseen; siellä ei ollut ketäkään palvelijaa, ja, käyttäen täkäläisten tapojen vapautta, puikahdin ilmoittaumatta vierashuoneesen.