— Enhän minä sitä sano… Mutta tiedättehän, että välistä tapahtuu… lisäsi hän, viekkaasti hymyillen, että rehellinenkin mies on pakotettu menemään naimiseen, ja löytyyhän mammoja, jotka eivät ainakaan pidä varalta tämmöisiä tapauksia… Niinmuodoin, ollen tuttavanne, neuvon teitä olemaan varovampi. Täällä, kylpylähteillä, on vaarallinen ilma, ja monta monituista pulskaa nuorta miestä, jotka olisivat paremman kohtalon ansainneet, olen minä nähnyt täältä lähtevän suoraan vihille… Jopa minunkin, uskotteko, tahtoivat naittaa! Nähkää, eräs mamma maaseudulta, jonka tytär oli hyvin kalpea. Kovaksi onneksi satuin sanomaan hänelle, että kasvojen väri kyllä palajaa häiden jälkeen; silloin hän, kiitollisuuden kyynelet silmissä, tarjoamaan minulle tyttärensä kättä ja kaikkea omaisuuttansa — mitä sitä oli, viisikymmentä sielua. Vaan minä vastasin ett'en ole tähän kelvollinen.
Werner meni pois varmaan luullen varoittaneensa minua.
Hänen sanoistaan huomasin, että minusta ja ruhtinatar Marystä jo on levitetty kaupunkiin kaikenlaisia pahoja huhuja, mutta kylläpä Grushnitski siitä saunarahat maksaa.
18 p. Kesäkuuta.
Nyt olen jo kolme päivää ollut Kislovodskissa. Veeran näen minä joka päivä kaivolla ja kävelyllä. Aamusella, herättyäni, istun ikkunan ääreen ja tähtään lornjettini hänen balkongilleen; hän on jo kauan sitten pu'ettu ja odottaa sovittua merkkiä; me kohtaamme toisemme, muka tietämättämme puistossa, joka meidän asunnoistamme viettää kaivolle. Virkistävä vuori-ilma on palauttanut häneen kasvojen värin ja voimia. Syystäpä Narsania kutsutaankin sankari-lähteeksi. Täkäläiset asukkaat vakuuttavat, että Kislovodskin ilma halustuttaa rakkauteen ja että täällä päättyvät kaikki romaanit, jotka kerran ovat alkaneet Mashukin juurella. Ja todellakin, kaikki täällä huokuu yksinäisyyttä, kaikki on täällä salamielistä. Tuuheat lehmukset kumartelevat varjokkaasti latvojansa ryöppyvän virran yli, joka pudota roiskahtelee paadelta toiselle ja lomitse viheriöitsevien vuorten uomansa uurtelee.
Kallioiden rotkot, jotka joka suunnalle täällä haarojansa lähettävät, ammottavat mustina, äänettömyyttä täynnä. Hyvänhajuinen ilma levittää kaikkialle korkeiden eteläiskasvien ja valkoisen akaasian raitista tuoksua, ja lakkaamatta solisevat, suloisesti viihdyttäen, kylmänkalseat purot, jotka, laakson päässä kohdattuaan, kilpaa ystävällisesti juoksevat, Podkuumokkiin viimein heittäytyäkseen. Tältä puolen on rotko leveämpi ja muuttuu viheriäksi loilaksi, jossa käydä suikertelee tomuinen tie. Joka kerta kuin minä sinne katsahdan, minusta yhä näyttää, että siellä ajaa vaunut, ja vaunujen ikkunasta ruusukasvuet tirkistelevät. Ja jo monet vaunut ovat sitä tietä myöten ajaneet — mutta oikeita ei vain näy. Etukaupunki, joka on linnoituksen takana, on kansoittunut; ravintolasta, joka on rakennettu kukkulalle, muutaman askelen päähän minun asunnostani, alkaa iltasin pilkoittaa valkeita kaksinkertaisen poppelirivin lävitse; melua ja lasien kilinää kuuluu myöhään yöhön asti.
Ei missään juoda niin paljo kahetiinilaista viiniä ja mineraalivettä, kuin täällä:
Ja koko joukko kernaast' yhdistää Molemmat ammatit — vaan sitä en tee mä.
Grushnitski joukkoineen rähisee joka päivä ravintolassa, ja minua hän tuskin tervehtii.
Hän tuli vasta eilen, ja on jo ennättänyt riitautua kolmen ukon kanssa, jotka tahtoivat ennen häntä käydä ammeesen. Tosiaankin — kehittävät onnettomuudet hänessä sotaista luontoa.