Älyni kylmäin havainnoiden Ja sydämen kurjain huomioiden.
Naisten pitäisi toivoa, että kaikki miehet heitä yhtä hyvin tuntisivat, kuin minä, sillä minä rakastan heitä sata kertaa enemmän siitä saakka, kuin en heitä pelkää ja kuin opin käsittämään heidän pieniä heikkouksiaan.
Kesken puhetta: Werner vertasi tuonaan naisia loitsuttuun metsään, josta Tasso puhuu "Vapautetussa Jerusalemissaan". "Lähestypäs vain", sanoi hän, "niin lentää päällesi joka haaralta semmoiset kauhut, että Jumala varjelkoon: velvollisuus, ylpeys, soveliaisuus, yleinen mielipide, iva, ylenkatse… Älä vain katso, ja astu suoraan eteenpäin, niin kummitukset vähitellen katoavat ja eteesi aukeaa rauhallinen ja valoisa kenttä, jonka keskellä kukkii viheriäinen myrtti. Mutta surma sun vie, jos ensi askelilla sydämesi vavahtaa ja katsot taaksesi!"
24 p. Kesäkuuta.
Tämän päivän ilta oli runsas tapahtumista. Kolmen virstan tienoilla Kislovodskista, rotkossa, missä Podkuumokki juoksee, on kallio nimeltä Kaljtsoo (sormus); se on luonnon tekemä portti, joka kohoaa korkealla mäellä, ja mailleen menevä aurinko heittää sen lävitse maailmalle viimeisen, hehkuvan katseensa. Monilukuinen ratsastusseura lähti sinne kivi-ikkunasta auringon laskua katsomaan. Mutta, totta puhuen, ei yksikään heistä ajatellut aurinkoa. Minä ajoin neiti Mary'n rinnalla; kotiin palatessamme oli kaalamosta kuljettava Podkuumokin poikki. Matalimmatkin vuorivirrat ovat vaarallisia etenkin siitä syystä, että niiden uoma on varsinainen kaleidoskooppi; joka päivä se muuttuu aaltojen tulvailemisesta: missä eilen oli kivi, siinä tänään on hauta. Minä otin neidin hevosta kiinni suitsista ja talutin sen veteen, joka ei ollut polvia syvempi; me aloimme hiljaa kulkea viistoon vasten virtaa. Tunnettu on, että, kulkiessa vuolaiden virtojen poikki, ei pidä katsoa veteen, sillä heti alkaa päätä pyörryttää. Minä unhotin tästä ennättää neiti Mary'ä.
Me olimme jo aivan keskellä tuiminta juoksua, kun hän yht'äkkiä huojahti satulassa. Minä kallistuin hänen puoleensa ja kiersin kädelläni hänen nuortean vartalonsa.
— Katsokaa ylöspäin! kuiskasin minä hänelle; ei se ole mitään, älkää vain pelätkö; minä olen kanssanne.
Hänen tuli parempi; hän tahtoi vapautua kädestäni, vaan minä ympäröin kovemmin hänen hennon, pehmeän vartalonsa; poskeni melkein koski hänen poskeensa, joka hehkui, kuin tuli.
— Mitä te teette minulle?…Herra Jumala!…
Minä en ottanut huomatakseni hänen värinäänsä ja hämmekkiään, ja huuleni koskivat hänen helliin poskihinsa; me ajoimme takanapäin, eikä kukaan meitä nähnyt. Kun me nousimme rannalle, niin kaikki laskivat juoksuun. Neiti pidätti hevostaan; minä jäin hänen viereensä; näkyi, että vaiti-oloni häntä rasitti, vaan minä vannoin olevani sanaakaan sanomatta — uteliaisuudesta, sillä minun teki mieleni nähdä, kuinka hän selvittäy tästä vaikeasta tilasta.