Kaikki ovat hankkeissa menemään katsomaan tuota ihmeellistä silmänkääntäjää; myöskin ruhtinatar Liigovskaja on ostanut piletin, vaikka hänen tyttärensä onkin sairaana.
Tänään kuljin päivällisen jälkeen Veeran ikkunoiden alatse; hän istui yksinään balkongilla; jalkojeni eteen putosi kirjelippu:
"Yhdeksättä käydessä tänä iltana tule minun luokseni ison oven kautta; mieheni lähti Pjätigorskiin, ja palajaa vasta huomenn'aamuna. Palvelusväkeäni illalla ei ole kotona; minä olen jakanut heille kaikille pilettejä, samoin ruhtinattarenkin palvelijoille. — Minä odotan sinua; tule kaikella mokomin."
"Kas niin!" ajattelin minä, "kävipä vihdoin kuitenkin minun mieltäni myöten."
Kello kahdeksan menin silmänkääntäjää katsomaan. Ennen yhdeksää oli yleisö koossa; ja näytäntö alkoi. Takariveissä näin Veeran ja ruhtinattaren palvelusväen; he olivat siellä joka ainoa sorkka. Grushnitski, lornjetti nenällä, istui ensimäisessä rivissä. Silmänkääntäjä kääntyi hänen puoleensa joka kerta, kuin hän tarvitsi nenäliinaa, kelloa, sormusta, j.n.e.
Viime aikoina ei Grushnitski ole enään minua tervehtinyt, ja tänään hän katsoi minuun pari kertaa jotenkin röyhkeästi. Mutta kyllä hän kaikki vielä muistaa, kunhan päästään tiliä tekemään.
Ennen kymmentä minä nousin ja lähdin pois.
Ulkona oli pimeä kuin pussissa. Raskaat, kylmät hattarat lepäsivät läheisten vuorten huipuilla; ainoastaan silloin tällöin suhahteli kuoleva tuuli ravintolaa ympäröivien poppelien latvoissa. Sen ikkunoiden luona parveili kansaa… Minä laskeuduin alas mäeltä, ja, portille tultuani, riennätin askeliani. Yht'äkkiä näytti minusta, kuin joku olisi kulkenut jäljessäni. Minä seisatuin ja katselin ympärilleni, vaan pimeässä en voinut eroittaa mitään. Varovaisuudeksi minä kuitenkin kiersin talon, ikäänkuin olisin kävelyllä. Kulkiessani neiti Mary'n ikkunoiden ohitse, kuulin jälleen takanani askelia; viittaan kääritty mies juoksi minun sivuitseni. Se seikka hämmästytti minua, vaan minä kuitenkin hiivin ovelle ja kiiruusti juoksin pimeitä portaita ylös. Ovi aukeni, ja pieni kätönen tarttui käteeni…
— Eikö sinua kukaan nähnyt? kuiskasi Veera kyykistyen rintaani vasten.
— Ei kukaan.