— Pyydän teitä, jatkoin minä samalla äänellä, pyydän teitä paikalla peruuttamaan sananne, sillä te tiedätte varsin hyvin, että se on sepitystä. Minä en luule, että naisen välinpitämättömyys teidän loistavia ansioitanne kohtaan ansaitsisi niin julmaa kostoa. Miettikää tarkkaan, että te, mielipidettänne vahvistamalla, kadotatte oikeuden kantamaan kunnon miehen nimeä ja panette henkenne uhalle.
Grushnitski seisoi edessäni, silmät maassa, ja kovassa mielen liikunnossa. Mutta omantunnon ja itserakkauden taistelu ei kestänyt kauan. Rakuunakatteini, joka istui hänen vieressään, tyrkkäsi häntä kyynärpäällään; hän säpsähti ja vastasi minulle pikaisesti, kohottamatta silmiään:
— Hyvä herra! mitä minä sanon, sitä minä ajattelenkin, ja olen valmis kertomaan… Minä en pelkää uhkauksianne, vaan olen kaikkiin valmis.
— Jälkimäisen olette jo näyttäneet, vastasin minä hänelle kylmästi, tartuin rakuunakatteinin käsivarteen ja menin ulos huoneesta.
— Mitä te haluatte? kysyi katteini.
— Te olette Grushnitskin toveri ja, luultavasti, tulette olemaan hänen sekundanttinansa?
Katteini kumarsi hyvin arvoisasti.
— Oikein arvasitte, vastasi hän, olenpa velvoitettukin olemaan hänen sekundanttinansa, sillä hänelle tehty loukkaus koskee minuakin. Minä olin hänen kanssaan viime yönä, liitti hän oikoen koukistunutta vartaloaan.
— Vai niin, teitä minä siis niin pahasti löin päähän?…
Hän kellastui ja sinistyi; salainen elki kuvautui hänen kasvoissaan.