— Minä saan kunnian lähettää teidän luoksenne tänään sekundanttini, lisäsin minä, hyvin kohteliaasti kumarrettuani ja ollen huomaamatta hänen vimmaansa.
Ravintolan portailla kohtasin minä Veeran miehen, joka, näköään, odotti minua.
Hän tarttui käteeni ihastuksen tapaisella tunteella.
— Jalo nuorukainen, sanoi hän, kyynelet silmissä. Minä kuulin kaikki. Sehän kiittämätön roisto!… Ota heitä nyt sitten vastaan kunnon perheesen! Jumalan kiitos, ei minulla ole tyttäriä! Vaan kyllä teitä palkitsee se, jonka vuoksi panette henkenne uhalle. Ja olkaa varma minun vaiteliaisuudestani siksi, kuin aika tulee, liitti hän. — Minä olen itse ollut nuori ja palvellut sotaväessä, minä tiedän, ett'ei tämmöisiin asioihin ole sekaantuminen. Hyvästi!
Raukka! hän iloitsee siitä, ett'ei hänellä ole tyttäriä…
Minä menin suoraan Wernerin luo, tapasin hänet kotona ja kerroin hänelle kaikki — suhteeni Veeraan ja ruhtinatar Mary'in, sekä puhelun, jonka olin kuullut ja josta sain tietää noiden herrojen aikeen petkuttaa minua saamalla minua ampumaan paljaalla ruudilla. Mutta nytpä asia on astunut pilan rajojen yli, eivätkä he, luultavasti, odottaneet sellaista loppua.
Tohtori suostui olemaan sekundanttinani, ja minä annoin hänelle muutamia opetuksia kaksintaistelun ehdoista; hänen tuli pysyä siinä, että asia tapahtuisi niin salaisesti, kuin mahdollista, sillä vaikka minä olen koska tahansa valmis antamaan itseni alttiiksi kuolemalle, niin en vähääkään ole halukas iäksi turmelemaan tulevaisuuttani tässä maailmassa.
Sen jälkeen minä menin kotia. Tunnin kuluttua tohtori palasi retkeltään.
— Teitä vastaan on tosiaan salaliitto, sanoi hän. — Minä tapasin Grushnitskin luona rakuunakatteinin ja vielä erään toisen herran, jonka nimeä minä en muista. Riisuakseni kalossini, seisatuin kotvaseksi etehiseen. Heidän keskensä oli kauhea melu ja riita… "Minä en suostu mitenkään!" sanoi Grushnitski: "hän on minua julkisesti loukannut; silloin oli aivan toista…" — "Mitä se sinuun kuuluu?" vastasi katteini: "minä otan kaikki vastuulleni. Minä olen ollut sekundanttina viidessä taistelussa ja tiedän kyllä, miten siinä tehdään. Minä olen kaikki miettinyt. Ole vain hyvä, äläkä estä minua. Eikä tuo haittaa hiukan peloittaa. Ja mitä siitä lähtee vaaraan heittäytyämisestä, kun kerran voi vapaaksi päästä?…" Silloin minä astuin sisään. He vaikenivat yht'äkkiä. Välipuheemme kestivät jotensakin kauan. Vihdoin päätettiin asia seuraavalla tavalla: viiden virstan paikoilla täältä on jylhä rotko; he lähtevät sinne huomenn' aamuna kello neljä, ja me täältä puolen tuntia myöhemmin heitä. Te ammutte kuuden askelen päässä toisistanne — sitä vaati itse Grushnitski. Tapettu — pannaan Tsherkessien nimelle. Mutta kuulkaapa nyt, mitä minä epäilen. He, näette, sekundantit, ovat, varmaan, hiukan muuttaneet entisen kaavansa ja tahtovat luodilla ladata yksinomaisesti Grushnitskin pistuolin. Se näyttää vähän murhan tapaiselta, mutta sallitaanhan juonet sota-aikaan, olletikin aasialaisessa sodassa. Grushnitski kuitenkin näyttää jalommalta muita toveriaan. Mitäs luulette? Ilmaistaanko heille arvanneemme?
— Eihän milläkään mokomin, tohtori! Olkaa huoleti, kyllä minä puoleni pidän.