VIII
Käy sisään; lemmest' avuton
Sy'än voitti sielun hyveen pelon;
Hän uskoo, että uuden elon
Haluttu aika tullut on,
Vavistus outo odotuksen
Ja kammo epävarmuuden,
Kuin ajall' ensi kohtauksen,
Kopean valtas' sydämen;
Se huono enne sallimuksen…
Hän astui sisään, katsahti:
Siin' airut taivaan, keruubi,
Hymyillen tiellä paholaisen,
Jo seisoi sädekehässään
Edessä kauniin syntisnaisen,
Suojellen häntä siivillään…
Ja säde taivaan äkkipian
Häikäisi katseen saastaisen
Ja hellän tervehdyksen sijaan
Kajahti nuhde tulinen:
"Levoton henki, pahe työnä,
Ken kutsui sinut sydänyönä?
Ei täällä sulla palvojaa,
Et synnin valtaa täältä löydä!
Luo lempein, pyhäkkööni käydä
Rikoksen polkua et saa!
Ken kutsui sun?"
Mut muhahtaa
Vain rietas viekkahasti hällen;
Kateesta katse hehkumaan,
Ja vanhan vihan myrkky jälleen
Sävähti hänen povessaan.
"Hän mun on!" — sanoi äänin vihan, —
"Sä jätä hänet! Hän on mun!
Sä tulit turvaks myöhään ihan,
Mua, hänt' ei tuomittava sun.
Löin leiman' ylpeyden tenää
Palavan päälle sydämen;
Tääll' ei oo pyhäkköäs enää,
Tääll' lemmin mä ja vallitsen!"
Suruisin silmin uhriin hentoon
Keruubi silloin katsahti,
Lehahti hiljallensa lentoon
Ja taivaan siintoon upposi…
… … … … …
X
Tamara:
Ken olet? Puheellas mun surmaat!
Sun toiko horna, taivasko?
Mitä tahdot?
Daimoni:
Olet kaunis, hurmaat!
Tamara:
Mut ken, ken olet?… Vastaa jo!
Daimoni:
Se olen, jota odotteli
Yön hiljaisuudess' sydämes,
Jonk' aatos sieluus kuiskaeli
Ja suru tunnossas jo eli,
Jok' oli kuva unies;
Se olen, jonka katse hukkaa
Jokaisen toiveen idussaan;
Se olen, jot' ei lemmi kukaan,
Mut kiroo kaikki päällä maan;
Rajoiss' en aikain, äärten häärää;
Oon ruoska maisten orjain mun,
Oon tiedon valta, vapaan määrä,
Oon taivaan viha, mailman väärä,
Ja näät — sun etees polvistun!
Sinulle kannan katumuksen
Ja lempein nöyrän rukouksen,
Poveni ensi ahdistuksen
Ja ensi kyyneltulvan tään.
Oi, kuule mua, säälihän!
Hyveelle minut, taivahalle
Yks' sanas palauttaa vois
Ja pyhän lempes suojaamalle
Uudelle enkelille ois
Sijalle pääsy loistavalle.
Rukoilen, mua kuulehan,
Oon orjas, sua rakastan!
Kun vain sun näin mä, äkist' ihan
Ma kuolemattomuuden vihan
Ja vallan kammon tunteen sain.
Iloa maan ma vaillinaista
Kadehdin vasten tahtoain;
Elämää elää toisellaista,
Kuin sinä, oisi katkeraa,
Erossa elää — kauheaa.
Tuns' sydän oudon polton saavan,
Veretön suli taas sen hyy
Ja kipu alla vanhan haavan
Elohon virkosi, kuin kyy.
Sinutt' en tunne ikuisuutta,
En valtojeni rajattuutta;
Ne helysanoja on vain,
Jumalitt' templi jumalain!
Tamara:
Pois luovu luotain, henki rietas!
Vait! Min' en usko kiusaajaa!
Oi, Luoja!… Rukoust' en saa
Ma huuliltani… myrkky kietas'
Tuhoisa järkein jäytyneen.
Sa, kuule, turmaan minut temmit;
Puhees' on poltto hornanve'en…
Miks', sano, minua sa lemmit!