"Niin, katsos syy oli siinä, etten muistanut päivällä, kun kutsuit, että proviisori oli matkalla. Kun juna myöhästyi niin hänkin myöhästyi. Enkä ymmärrä, missä ihmeellä hän viipyi vielä sen jälkeen. Luulin jo että minun pitää jäädä apteekkiin yövuoroon.
"Vika on herra Teräksessä", sanoi Irja, "hän ei ole saanut junaa aikaisemmin tänne tänä iltana."
"Minä voisin siirtää syyn taasen johonkin toiseen", sanoi Erkki, "mutta olkoon nyt minun. Pahottelen, että olen neiti Lillströmille tahtomattani saattanut ikävyyttä."
"Siitä ei pääsyni ollut niinkään paljon riippuva, vaan tuli siihen vielä uusi viivytys. Kun juuri olin sulkenut oven ja vähin päässyt rauhoittumaan, niin soi yökello, kuin olisi tulenvaara kohdannut. Mene ja avaa! Täällä tohtorin määräys! Ryhdy laittamaan lääkkeitä! Siihen meni aikaa.⁰
"Varmaankin joku vaarallinen sairaus?⁰ kysyi Erkki.
"Ehkä se oli. Teikäläisiä muuten." — Neiti Lillström kääntyi Erkkiin päin. — "Herra Teräshän on rautatieläinen?"
Neiti Lillströmin katse arvosteli taasen julkeasti, niin että Erkki sisimmässään raivostui.
"Olen — veturinkuljettaja." — Ääni kalskahti kuin kysyen: mitäs sitten?
Irjan valtasi kummallinen levottomuus. Hän huomasi neiti Lillströmin katseet ja lieskan leimahduksen Erkin silmissä. Hän aavisti, että siitä seuraisi vielä enemmänkin. Mitä varten Eine käyttäytyi noin tahdittomasti? Mitä hän ajatteli Erkistä?
"Kuljettaja hänkin kuuluu olevan."