"Kuuluu höyry loppuneen", tuli tieto toisesta päästä.
"Minkälaisia miehiä siellä on?" usahti taasen joku.
Tuuli kiskaisi vaunun seinää, tohautti ilmaventtiilejä katolla, vinkui, valitti… Vaunun läpi kulki kalsea ilma ja värähdytti tuulen puolella istujia. Mielet alkoivat kuohua.
Vihdoin nuoren kirjurin sisu myöskin riehahti. Ja hän läksi kiivain askelin junan etupäähän.
Erkki oli lähettänyt toverinsa alas kiertämään koneistoa. Vaikka jokainen kohta hänen ymmärtääkseen oli kunnossa, oli kuitenkin varmistettava. Hän oli iloissaan, että oli päästy läpi Kourin leikkauksesta. Se oli parhaimpia saavutuksia huomioonottaen, että lumimyrsky oli tullut yllättäen, eikä auraa oltu voitu lähettää junan edellä kulkemaan. Heidät tosin oli saavuttanut "köyhyys", niinkuin lämmittäjä oli arvannutkin: vettä oli peloittavan vähän ja höyrynpaino mitätön, mutta läpi oli tultu.
Veturimiehet palasivat kiertomatkaltaan ylös hyttiin; alhaalla oli kaikki kunnossa.
"Sinä menetit matkalla tupakkasi. Istu nyt ja pane tuosta sillä välillä, kun minä laitan kaikki lähtökuntoon — äläkä muuten ole milläsikään," sanoi Erkki.
Toverista tuntui hyvältä. Teki mieli sanoa jotakin, mutta ei löytänyt sanoja.
"Mitäs siellä tehdään?" kuului samassa kirjurin kiukkuinen kysymys alhaalta.
"Istutaan," tuli ylhäältä hämärästä hytistä.