"Nukuitko — viime yönä?"
"Nukuin."
Taasen muutamia kilometrejä.
"Täällä ei nukutakaan, ei työssä eikä perillä."
"Eikö perilläkään?"
"Ei — niinkuin saat nähdä."
Yli mäkien taasen, mutkasta mutkaan, ohi vahtitupien kuin lainehtien ylös ja alas, sivulle, toiselle. Niin tulivat he, tuoden metsien rauhaan yhtäkkiä huumaavan pauhun, kohta vieden sen pois jälleen, jälkeen jättäen pyörivän tomun ja ilmaan hupenevan savun.
Laajan lakeuden avautuessa eteen sanoi taasen Karhula äskeiseen sävyyn:
"Jos jää joku hetki yön selkää itsellesi, niin pidä hyvänäsi!"
Erkki tiesi tämän. Oli käsissä kesä kiireinensä ja se teki tyhjäksi "Kiertokirjesupistelman" loppusivuilla olevien pykälien muistutusten määräykset rautatiepalvelijakunnan työ- ja lepoajasta. Paljojen töiden takia vapaapäivät jäivät nimellisiksi, sillä niitä viettävien velvollisuutena oli olla ylimääräisillä junilla. Mutta hän ei nuorena ja täysvoimaisena ollut vielä sitä ajatellut, eikä vaivojansa laskenut.