Sydän tykki pakahtuakseen ja veri humisi korvissa. Ajatukset risteilivät sekavina. Vai niin! Se oli siis totta kuitenkin. Mutta olkoon, niin kai olikin parasta.
Ja Erkin pää nousi pystympään ja ryhti suoristui.
* * * * *
Alkukesästä, olivat rautateillä varsinaiset talon työt käynnissä. Silloin eivät joutaneet veturit eivätkä miehet joutilaiksi. Kiven, soran, halkojen ja pölkkyjen veto toimitettiin kiireellisesti. Tervauslaitokset savusivat, pölkkypinot katosivat radan varsilta, ryhmittyivät toisiin paikkoihin ja hajaantuivat vihdoin merkittyihin kohtiin pitkin rataa. Ratavartijain johtamat "topparoikat" kulkivat radalla, tivistyskuokat heiluen, lapiot kalskaten. Kiilain varassa kevätkauden ollut roudan runtelema tie oikaistiin, kiskojen välit tarkastettiin ja niin saatiin kaikki taasen kuntoon vuoden ajaksi.
Erkki oli määrätty Hietamäen kuopalle kolmeksi viikoksi. Vahvasti varustettuina läksivät sekä "hepo" että miehet varhaisena maanantaiaamuna. Lyhyet soravaunut kuppelehtivat jäljessä, viimeisenä makuulavoilla ja lämmityslaitoksella varustettu tavaravaunu miehistön asuinsijaksi.
Junailijana oli matalarakenteinen Vahlmannin Jakke, säyseä ja taipuisa mies, liukas ja ketterä sekä erinomaisen nokkela nuljahtamaan pois nuhteenalaisuudesta, mainio itkettämään vaimoväkeä, milloin hän jollakin sydänmaan asemalla tapasi heitä ja kävi haastelemaan silmät sinihaikeina. Kuinka puhui hän silloin elämän katoavaisuudesta? Kuin parhain pappi. Ja mitäs arvelivat vaimot? No, tämän Vahlmannin Jaken he tahtoisivat asettaa seurakunnan eteen. Mutta Jakkea kutsuu tehtävänsä. Hän kohottaa särisevän sarvipillin suullensa, nousee muodoltaan sangen totisena punaisine lippuineen ylös vaunuun, tekee kunniaa rautatieläisten tapaan ristissä käsin huojutteleville naisille ja poistuu kuin ilmestys. — Joistakin aivan erikoisista syistä oli hän näiden työjunien vakinainen konduktööri, eikä se rautatieläisten mielestä ollutkaan suinkaan huonosti osunut, sillä reipasta, hilpeää ja vaihtelevaa mieltä osasi hän pitää vireillä.
* * * * *
Tuolla kohosi kangas loivarinteisenä molemmin puolin laajana aukenevista nevoista. Suon vaivaiskoivut loppuivat, missä maa alkoi yletä; vaihtuipa metsä vihdoin upeaksi kuusikoksi, joka kehyksenä kiersi suon ja kankaan rajoilla. Keskempänä katosivat kuuset ja tilalle tulivat petäjät, ensin rehevämmät, sitten matalammat ja huonompikasvuiset. Kangas päättyi valtavaan hiekkalakeen, jossa kasvullisuus oli harvempaa.
Mäellä oli ratavartijan asunto, ja sen luota poikkesi lyhyt sivuraide hietakuopalle. Vahtituvassa asui Hietamäen Antti, rata- ja hietakuopan vaihteen vartija.
Aamupäivällä saapui hietajuna. Se pysähtyi vaihteeseen vain siksi aikaa, että miehet kerkesivät nousta vaunuihin ja painui sitten kolisten kuoppaan. Työ alkoi. Neljännestunti oli tuskin kulunut ja nyt jo heiluivat urakkamiesten lapiot, kahahtivat juoksevaan hietaan.