Mies juoksee hengästyneenä pitkin joen rantaa. Pysähtyy taloon. Kohta lähtee toinen seuraavaan. Ylös jokivartta. Hirmuviesti mukana: jäät ovat patoutuneet.
Ei kysy kukaan, jokainen tietää.
Äsken vainioita, nyt järveä. Virta pauhaa pihoilla, koski kujilla kuohuu. Hämärtyvän illan kattamaan metsään laukkaa mylvien valloilleen päästetty karja…
Vesi solisee pitkin hakamaita, pensaiden juuritse, mättäiden välejä, nousee järveksi, katkaisee kankaan, leikkaa routaista hietikkoa…
Sitten alas rinnettä, laaksoon, nevalle…
Neva järveksi. Vaivaiskoivut veden alle.
Ourun ojalle!
Oja jokena, raivopäänä, rannat temmastuina etäälle toisistaan…
Pensaat upoksissa… metsät joessa.
* * * * *
Jo kuuli vartijan herkkä korva onnettomuutta ennustavan äänen. Merkit metsän rannassa jo viittasivat siihen. Tulvavesi oli jo etäällä vastassa, mustana tasapintana radan yläpuolella.