"Ei vielä pahempaa ole tapahtunut, mutta pikajuna on tulossa".
"Juoskaa radalle!" hätäytyi Anni. "Herra Jumala, kiirehtikää!"
Anni oli aivan sekaisin niinkuin äitinsäkin.
"Tyyntykää nyt ja kuunnelkaa. Vartioikaa rataa ja pysähdyttäkää juna! Minä menen Ourulle uudestaan, viemään asemalle tietoa, jos vielä pääsen yli."
Samassa oli hän jo poissa. Myrsky pauhasi metsässä, mutta merkkituli paloi vielä. Nopeasti etsi hän vajasta toisen lyhdyn, käänsi vaunun ja lähti alamäkeä. Vaunun vyöryessä etsi hän kotelosta räjähdyssignaalit, pysähtyi ja kiinnitti ne kiskoon määrätylle etäisyydelle.
"Herra varjelkoon, ettei sammuisi Annin lyhty eikä kastuisi räjähdysaine!" —
* * * * *
Anni seisoi yksin radalla. Myrsky pieksi hameita ja painoi ne pitkin jalkoja. Siitä huolimatta hänellä oli lämmin.
Mikä juna nyt olikaan tulossa? Anni muisti numeron, tiesi kuljettajan.
Hän painoi kädellä sydäntään. Hän!…
Mitä? Näkyikö jo etäisyydessä veturilyhty? — Ei, silmissä vain jotakin sellaista vilahti.