Sganarelle (syleillen pulloansa). Voi, sinä pikku veitikka, kun minä sinua rakastan, mun armas pikku pulloseni.
(Laulaa. Huomattuaan Valeren ja Luukaksen, jotka katselevat,
alentaa hän ääntänsä.)
Jos — kupus — aina täynnä — — ois! En… (Valere ja Luukas tulevat lähemmäksi.) Mitä pirua nuo miehet tuossa tahtonevat.
Valere (Luukakselle). Ihan varmasti sama mies!
Luukas (Valerelle). Kiireestä kantapäähän ihan kaavan mukainen.
(Sganarelle panee pullonsa maahan. Kun Valere tervehtii häntä kumartaen, hän luulee hänen aikovan ottaa pullon ja asettaa sen toiselle puolelle. Kun Luukas tekee samaten, hän sieppaa pullonsa ja painaa sen vasten vatsaansa.)
Valere. Hyvä herra, eikö teidän nimenne ole Sganarelle?
Sganarelle (kääntyen Valereen sitte Luukakseen). Oli ja ei ole, sen mukaan mitä te minusta tahdotte?
Valere. Me emme muuta tahdo, kuin osoittaa teille kaikkea sitä kohteliaisuutta, mitä suinkin saatamme.
Sganarelle. Siinä tapauksessa nimeni on Sganarelle.