Sganarelle. No, sitäpä en piru vieköön tiennyt —
Valere. Kuinka? — Kaikkein taitavin tohtori maailmassa.
Sganarelle. Kuka olisi uskonut?!
Luukas. Tohtori, joka on parantanut — en tiedä kuinka monta tautia?
Sganarelle. Eihän nyt kummempaa!
Valere. Olipa vaimo, jota jo kuusi tuntia luultiin kuolleeksi. Hänet aiottiin juuri haudata, kuu te muutamalla pisaralla jotakin nestettä saatoitte hänet jälleen henkiin, vieläpä heti kävelemäänkin kamarinsa lattialla.
Sganarelle. Mitä perhanaa!
Luukas. Ja olipa kaksitoistavuotias poika, joka kopsahti kirkontornista maahan, jotta pää, koivet ja käsivarret murskaksi menivät; mutta tepäs voitelitte häntä en tiedä millaisella voiteella, ja nousipa poika samassa jaloilleen ja juoksi polttopallosille.
Sganarelle (hyvillään). Hoh, saakelissa.
Valere. Sanalla sanoen, herraseni, te kyllä vielä olette tyytyväinen meihin, ja saattepa niin suuren maksun, kuin tahdotte, jos vaan seuraatte meitä, minne teitä pyydämme.