ARMANDE. En viitsi vastata, mulla on muuta tointa kuin lörpötystä kuunnella mokomaa.
HENRIETTE. Niin, oikein, sisko, ja maltillisuutta mointa sun ylevyydeltäs sopi odottaa.
Kolmas kohtaus.
Clitandre, Henriette.
HENRIETTE.
Kovin sattui häneen puheenne suora ja avoin.
CLITANDRE. Sen on hän täysin ansainnut kaikella tavoin; tuo hassu ylvästely, tuo kurkoitus kuun toki saakoon kuullakseen sanat suoran suun. Vaan koska sen sallitte, niin käyn isänne luoksi…
HENRIETTE. Paras ensin äidille puhua, varmuuden vuoksi. Mun isäni kyllä, sen tiedän, ei mitään epää, mut mitä hän päättää, se usein hiekalla lepää; hän on pohjaltaan kovin hyvänsävyinen luonne, ain' äitini tahtoon taipuu, tänne ja tuonne. Häll', äidill', on ohjat, hän lain talossa laatii ja tottelemaan muut vastustelutta vaatii. Siis hänen ja tätini mieliksi soisin, jotta te hiukan enemmän oisitte, jos puhun totta, vähän soutaisitte heidän tuultensa mukaan, siten hellyttäisitte heidän suosiotaan.
CLITANDRE. Mua imarteluun ei viel' ole saanut kukaan, en silitellyt ees vikoja siskonnekaan; ja noita Sipilloja niit' en nyt voi ma sietää. Suon kyll' että nainen kaikkea oppii ja tietää, mut en pidä vimmasta siitä, mi heill' on saamaan, ei oppia, vaan iki-oppinut ilme naamaan. Ei, toista on nainen, joll' on se järki ja maltti, ettei joka tiedontippaansa turulle tuo, ei oppinsa kulkusten alati kuulua suo, joll' ain' ei kielellään joku aatevaltti, nerolause lainattu, joilla he itsensä lataa ja joka suun-aukaisull' älyä kokee sataa. Pidän arvossa äitinne kalliin, mutta en saata hänen jumaliensa jalkain juuressa maata, en olla kaikuna kaiken sen kiitoshälyn, jota hältä saa tuo heeros hengen ja älyn, tuo herra Trissotin. Mua kuohuttaa, kun mokomalle hän kantaa suitsutusuhria, kun suuren neron nimissä kulkea saa vihelletty, viheliäinen paperintuhrija, joka sysää harrasta hanhensulkaansa, suoden koko kauppahallille kääreitä ympäri vuoden.
HENRIETTE. Niin, hänest' on minullakin sama ajatus juuri: puhe, kirjat, kaikki, — toinen puisempi toista; mut hällä kun on nyt äitini suosio suuri, niin säilyttäkää toki sopua jonkinmoista. Ken kosiohankkeissa käy, näet aina koittaa kaikk' ystävikseen saada, jok' esteen voittaa; ja suostuttaakseen jok' ainoan mielialan pihakoirallekin hän pitää sokeripalan.
CLITANDRE. Niin, oikeass' olette; mutta mun sisuni nostaa tuo herra Trissotin ihan suunniltaan. En ikinä voi hänen suojeluansa ostaa ma kiitellen hänen kehnoja kirjojaan. Ne ensiksi hänet mun silmäini eteen toi, jo tunsin miehen, ennenkuin nähnyt olin. Läpi tuon hänen tuhertamansa holinpolin heti kuulsi koulumestari, kirjakoi, sama itseviisas narri, mi luuloin ylpein kaikk' asiat tietää ja tuntee ja tuomitsee, itse-ihailun meressä mitattomassa kylpein, mies, jossa ei vikaa, joka ei virhettä tee, jok' uskoo, että mit' ikään hän kokoon kyhää, on niin yli kaiken käyvää, niin suurta, pyhää, ja jonka kuuluisan kynän rinnalla halpa on töineen suurimmankin sankarin kalpa.