CLITANDRE. Paras neiti, mull' ei ole tarvista piiloloven, ma olen puhunut suoraan, pohjasta poven. Henriette, hän lemmen sammumattoman säteen sai hemmellään sydämessäni hehkumaan; hän on sieluni armas valtiatar, hän vaan, kaikk' onneni kätketty on Henrietten käteen. Te voitte paljon, ja teissä toivoni lepää, ett' apuanne te siin' ette multa epää.
BÉLISE. Hyvin yskän mä ymmärrän ja tiedän ketä se tarkoittaa, nimi tuo, mua ei se petä. En asua moiti, ja saman naamion taa mun sydämeni myös vastauksensa salaa: ei Henriettenne avioliittoon halaa; lupa lempiä vain, ei mitään toivoa saa.
CLITANDRE. Mut Herran nimeen, neiti, mihinkä tulla te tahdotte moisella kummien kuvittelulla?
BÉLISE. Hyvä Jumala, älkää teeskelkö! Enkö ma tunne, mit' ilmi kauan jo katseenne mulle toi? Ei vaadita muuta, se riittää, ett' ihaelunne näin näppärästi itsensä naamioi. Sen palvelut kyll' ovat sallitut, armon saavat, kun kaikki kainon säädyllisyyden kaavat ne täyttää vain, kun lempenne alttaripalo on puhdas kauttaaltansa kuin päivän valo.
CLITANDRE.
Mut minä en…
BÉLISE.
Hyvästi. Kyllin jo saitte tietää.
Ma sanoin jo enemmän teille kuin tahdoinkaan.
CLITANDRE.
Te erehdytte…
BÉLISE.
Vait, saatte jo punastumaan.
Ei siveä nainen voi sen kauemmin sietää…
CLITANDRE.
En rakasta teitä, en; menen ennen hirteen.
BÉLISE.
Vait, sanaakaan ei enää nyt siihen virteen.