HARPAGON. Maailmassa ei tähän aikaan ole muuta kuin ylhäisiä varkaita ja viettelijöitä, jotka hävyttömästi peittävät konnuutensa ensimäiseen komeaan nimeen, mikä lentää mieleensä.
VALERE. Olen liian rehellinen ylvästelläkseni vieraalla loistolla, koko
Neapeli voi todistaa syntyperäni.
ANSELME. Hyvä! Varokaa sanojanne. Te uskallatte tässä enemmän kuin luulette; te puhutte miehen edessä, joka tuntee koko Neapelin ja siis voi helposti tutkia sanojanne.
VALERE (pannen ylpeästi hattunsa päähän). Minä en pelkää ketään, ja jos Neapelin tunnette, niin tiedätte myös kuka oli Thomas d'Alburci.
ANSELME. Epäilemättä, minä sen tiedän, ja harvat tunsivat hänet paremmin kuin minä.
HARPAGON. Minä en huoli don Thomaasta enkä don Martinista. (Nähdessään kaksi kynttilää palavan, puhaltaa tulen toisesta.)
ANSELME. Herran tähden, antakaa hänen puhua, kuulkaamme mitä hällä on hänestä sanomista.
VALERE. Minulla on hänestä sanomista että hän on antanut minulle hengen.
ANSELME. Hän!
VALERE. Niin.