ORGON. Hyvin tarpeen tietää teidän mielenne lie! Niin, vaan tuo toinen taivaan on valituita, se aarre arvokkaampi on kaikkia muita. Mitä ikinä halaat, se avioliitto tarjoo, se iloa, suloa tiukkuu, sit' armo varjoo. Siin' elätte kahden hurskaassa lemmessänne kuin lapset, kuin turturikyyhkyt te keskenänne; ei milloinkaan riko riita sen kirkasta rauhaa, ja hän sun mieltäs noutaa kuin karitsa nauhaa.
DORINE.
Niin, narrin nauhoissa hän hänet vielä käyttää.
ORGON.
Mitä julkenette!
DORINE.
Niin, siltä se ylkä näyttää.
Ei auta moisen vaikutusvaltaa vastaan,
vaikk' on miten arka lapsenne kunniastaan.
ORGON. Nyt vaietkaa, mua älkää häiritkö enää, ja minne ei tarvita, älkää pistäkö nenää.
DORINE (keskeyttäen hänet aina, kun hän kääntyy puhumaan tyttärelleen).
Minä en ole muuta kuin pitänyt herrani puolta.
ORGON.
Hyv' olkaa ja laatkaa; se aivan on liikaa huolta.
DORINE.
Jos teistä ei pidettäis…
ORGON.
Minust' ei saa pitää.
DORINE
Pidän sittenkin, sille ei kieltonne mahda mitään.