Toinen kohtaus.
Tartuffe, Dorine.
TARTUFFE (puhuen palvelijalleen sisempään huoneeseen heti Dorinen huomattuaan). Pane lippaaseen taas ruoska ja jouhipaita, ja sielulles ano aina valoa taivaan. Jos ken mua kysyy, niin almuja laupiaita menin viemään lievitykseksi vankien vaivaan.
DORINE (syrjään).
Miten hurskas on olevinansa hän muiden nähden!
TARTUFFE.
Mitä tahdotte?
DORINE.
Pyytää teitä…
TARTUFFE (vetäen nenäliinan taskustaan).
Ei, Herran tähden!
Sitä ennen ottakaa tämä niistinliina.
DORINE.
Mitä varten?
TARTUFFE.
Verhotkaa tuo paistava povi.
Näkö moinen on loukkaus sielun ja silmän piina
ja miettimään saa sellaista, mikä ei sovi.
DORINE. Oh, kovinpa helposti teidät kiusaus kiehtoo, ja vallan suuri teihin on valta lihan. En tietää voi, mihin liekkiin se teidät liehtoo, mut en ota tulta minä niin herkästi ihan; koko pintanne vaikk' ihan apposen alasti ois, mua pennin eestä ei se kiusata vois.