DORINE. Jos pitäis uskoa, mitä hän saarnaa ja haastaa, niin kaikk' ois silloin rikosta, synnin saastaa; se tuomari maar viat etsii ja tuomita tietää.
ROUVA PERNELLE.
Ja mitä hän tuomitsee, se tuomion sietää.
Hän taivaan tielle teitä ohjata koittaa.
Hänt' osatkaa, kuten poikani, kunnioittaa.
DAMIS. Ei, isoäiti. Ei isä, ei mikään muu mua inhomasta voi estää kehnoa moista. En puhuis totta silloin, jos puhuisin toista. Hänen vehkeistään ihan mieleni vimmastuu. Tämä ei mene tältään, ennustan, että kerran viel' isken yhteen kanssa sen kärkkyherran.
DORINE. On, totta vie, sekin nähtävä, onpa vainen, ett' ylinnä kukkuu mokoma kulkulainen. Ei mieronkierroll' ollut jalassa kenkää, kun tänne saapui, tuskin ryysyjä päällä, ja nytkös osaa olla herrana täällä, vain käy ja morkkaa ja käskee: tulkaa, menkää!
ROUVA PERNELLE. Oh, taivas nähköön, paremmin tääll' ois laita, jos sais hänen hurskaat neuvonsa kaikkea kaita.
DORINE. Hänen kuvailette te olevan pyhiä miehiä, mut uskokaa, hän on ulkokullattu liehijä.
ROUVA PERNELLE.
Sitä suuta!
DORINE. En heihin, en herraan, en heitukkaan, minä luottais, ennen kuin hyvät takuut saan.
ROUVA PERNELLE. En tunne palvelijaa, mitä lienee maata, mut hurskas mies on isäntä, sen voin taata. Te kannatte vihaa ja kaunaa, sen kyllä arvaan, kun totuuden teille hän sanoo suoran ja karvaan. Sydän häll' on kiivas kaikkea syntiä vastaan ja altis taivaan käskylle ainoastaan.
DORINE.
Niin, mutta miks ei hän enää sallisi tulla
ja käydä meillä ihmisten vierailulla?
Talon ystävät silläkö nostavat taivaan vihan,
kun siitä hän pauhaa kuin pahailma ihan?
Niin, meidän kesken, mikähän tuo sen tuulen?
(Osoittaen Elmireä.)
Hän on mustasukkainen rouvan vuoksi, ma luulen.