TARTUFFE (istuutuen).
Miten voitte nyt, joko alatte voimiinne tulla?
ELMIRE (istuutuen).
Hyvin, kiitos, ei ollut kuumetta kauan mulla.
TARTUFFE. Mun rukousteni ansio olla ei voi, ett' armon sen ja suosion taivas soi; mut sille sit' en ole huoannut huokausta, jok' ei olis anonut tuskiinne huojennusta.
ELMIRE.
Se liikaa huolta on ollut.
TARTUFFE.
Oh, kuinka vois
toki liiaksi helliä kallista vointianne!
Mun omani altis ollut sen eestä ois.
ELMIRE.
Siis mikään ei rajoita kristityn-rakkauttanne!
Jään suureen velkaan hyvyydestänne siitä.
TARTUFFE.
Ei ansionne varjoksikaan se riitä.
ELMIRE. Mull' ois eräs asia, ja iloitsen, ettei tässä ole puheluamme nyt kukaan häiritsemässä.
TARTUFFE. Olen onnellinen, minut täyttää se hurmiolla, kun kahden kesken kanssanne saan nyt olla. Sitä onnea rukoillut olen palavasti, vaikk' evännyt taivas on sen tähän hetkeen asti.
ELMIRE. Vain olkaa mulle nyt avoin — en muuta halaa — mult' ettette mitään mielenne aietta salaa.