(Damis raottaa näyttäytymättä sivuhuoneen ovea voidakseen kuunnella keskustelua.)
TARTUFFE. Mun toivoni myös on se suosio ainokaisin, ett' ilmaista sisimmän sieluni teille saisin, ja vannon, että jos nureksuin minä noita yhä luoksi lumoomianne ihailijoita, ei ollut syynä vihastus teitä vastaan, vaan palava mielen alttius ainoastaan, halu puhdas…
ELMIRE.
Niin olen ymmärtänyt sen juuri.
Te pelastaisitte sieluni, eikö totta?
TARTUFFE (tarttuen Elmiren käteen ja sitä pusertaen).
Niin aivan, niin koko sydämestäni, jotta…
ELMIRE.
Uh, puristatte!
TARTUFFE.
On intoni liian suuri.
Minä teillekö pahaa tein ihan tietämättä,
joka tahtoisin…
(Panee kätensä Elmiren polvelle.)
ELMIRE.
Mihin oikein te panette kättä?
TARTUFFE.
Miten laheasta vaatteesta teillä on puku!
ELMIRE.
Oh, älkää! Ette saa! Mua kutkutus piinaa.