TARTUFFE.
Sain puheisille luoksenne kutsun tulla.
ELMIRE. Niin, salaisuuksia, tietkääs, on teille mulla. Mut sulkekaa ovi ensin ja katsokaa, meit' ettei kukaan kuulla ja häiritä saa. (Tartuffe käy sulkemassa oven ja tulee takaisin.) Kas, sellaisen kohtauksen, kuin tääll' oli ikään, me emme liioin toistuvan toivo kai. Ei pahemmin ois saattanut sattua mikään. Damis minut teistä niin kovin hätään sai; ja näitte, kuink' aikeestaan hänt' estellä tahdoin, hänen mielensä kuohua hillitä, minkä mahdoin. Niin hämmennyin tosin, etten keksinyt heti vain jyrkästi kieltää, mitä hän syyksenne veti; mut näin kävi paljoa paremmin, kiitos taivaan, sitä turvallisemmaksi kaikki se meille sai vaan. Heti vakaa arvonne torjui sen myrskyn pois, eik' uskoa pahaa mieheni teistä vois. Hän tahtoo oikein harmiksi juorun hampaan nyt meidät seurusteluun sitä tuttavampaan, ja siksi mun sopii nuhteetta jäädä tänne ja näin ihan kahden kesken kanssanne olla ja avata sydän, mi kuunnellut lempeänne on kenties liian herkällä suosiolla.
TARTUFFE. Mun vaikea ymmärtää on puhetta moista; hyvä rouva, te äsken haastoitte aivan toista.
ELMIRE. Kuink' onkaan teille naissydän outo ihan, jos ensi estely teissä on nostanut vihan! Ja ettekö oivalla siis, mikä oikeastaan on mieli, kun se niin heikosti sotii vastaan? Kas, ainahan torjuu kainoutemme arka, kun hellän tunteen pauloiss' on sydän parka. Jos syttyykin se, jos kuinka syvästi lempii, sitä ilmaista silti se ujostelee ja empii. Niin, ensiks estelemme, mut ilme näyttää, ett' ennen pitkää vastustelumme vaipuu; suu kunnian vuoksi kieltää, mut käskee kaipuu, ja kieltely moinen on lupaus kaikki täyttää. Tämä tunnustus, se on totta, on varsin vapaa, ja paremmin kainouttamme mun täytyis kaita, vaan kun nyt kerran on lausuttu, kuink' on laita, Damis'ta oisinko hillinnyt sillä tapaa, niin oisinko kuunnellut minä malttavasti koko lemmenliehitystänne loppuun asti ja ottanut asian, kuin minun ottavan näitte, jos vaarattomaksi te sydämelleni jäitte? Ja teitä kun itse vaadin ma luopumaan tuost' avioliitosta, jota nyt aiotaan, mitä ilmaisee se into, jos ei sitä juuri, ett' olentoonne on kiintymys liian suuri, ja että sen jakoon suostua tuska ois, ihan yksinään jonk' omistavansa sois?
TARTUFFE. Ah, ihanintakin ihanampi on varmaan sanat moiset kuulla huulilta naisen armaan; läpi sieluni pitkin säikein metenä mennen ne hurmaa tuo iki-tuntematonta ennen. Ylin määränpää mull' olla on mieliksenne ja onni ja autuus tottelu toivehienne; mut sallinette, jos uskallan onnea tuota vähän epäellä, jos siihen en oikein luota. Se ehkä on ansa vain sitä varten, jotta tuost' avioliitto-aikeesta ei tulis totta; ja jos sen teille vapaasti virkkaa saan, niin sananne armaat uskon ma silloin vaan, kun suosionne tuo, jota sieluni janoo, suo täydemmän takeen, että ne totta sanoo, ja vahvistuu minuss' usko varma ja vakaa, ett' ystävyytenne saan, en tuult' aja takaa.
ELMIRE (yskittyään merkiksi miehelleen). Te noinko tyhjentäisitte nopeasti siis sydämen hellyyden heti pohjaan asti? Jos suurin surmin sen tunnustaneeksi sai, se eikö riitä jo teille? Oh, kyllä kai! Te ennen lainkaan tyytyvän ette näytä, jos toivoanne ei viimeisintäkin täytä.
TARTUFFE. Mitä vähemmän ansaittu onni, sit' enemmän sietää sitä epäillä, sanoiksi vain sanat koreat tietää. Ylen suurt' on onnea vaikea todeksi luulla, vain kokemalla sen uskoo, ei millään muulla. Ja mun, jok' en ansaitse suosiotanne lainkaan, ei toivoa tohdi sit' uneni uskaliainkaan, enk' usko mitään, ennenkuin tositöin minut vakuutatte siitä, mit' ikävöin.
ELMIRE. Kuink' onkaan lempenne hirmuvaltias julma! Ja kuink' on vaikea mulle sen tuoma pulma! Miten ankara sydämelle sen sortovalta, miten hillittömästi se vaatii, ei vartoa malta! Siis onko aivan mahdoton torjua teitä, ja ettekö siis edes henkäisyaikaa heitä? Noin armotta vaatia — onko nyt laitaa moinen — heti että vaan joka toiveenne pitäis täyttää; sitä, ett' on teitä kohtaan niin heikko toinen, noin tuiki tunnottomasti väärin käyttää!
TARTUFFE. Mut ihailuuni jos katsotte suosiolla, miks sitten selvään osoittamatta sit' olla?
ELMIRE. Mut eikö se ole synti, siit' eikö paina mua taivaan tuomio, josta te puhutte aina?