TARTUFFE. Jos ei ole tiellä muuta kuin tuomiot taivaan, pois moiset vastukset minä väleen raivaan; suott' älkää sydäntänne te estelkö niillä.
ELMIRE.
Mut taivaan rangaistusta siis voiko piillä?
TARTUFFE. Nuo joutavat arvelut huoleti voitte häätää, mun suokaa teille neuvoa millä tavoin. Tosin kyllä eräitä kieltoja taivas säätää, mut sovitteluun sen kanssa on portti avoin. On oikein, ett' eri tarpeissa perehdymme me avartamaan omantuntomme ahtautta ja sovittamaan, jos rikomme, erehdymme, teon sillä, ett' aivoitus täynnä on puhtautta. Pian salaisuuksista näistä on syvempi selko teill' oleva, suokaa mun ohjata ainoastaan. Mun toivoni tyydyttäkää, pois tyhjä pelko; otan itse päälleni syyn ja kaikesta vastaan. (Elmire yskii kovemmin.) Te yskitte kovin.
ELMIRE.
Niin, ihan hengen salpaa!
TARTUFFE.
Vähän lakritsia, jos sallitte apua halpaa!
ELMIRE. Se on sitkeä yskä, jo ollut jos kuinka pitkään, siin' eivät auta lakritsit eikä mitkään.
TARTUFFE.
Sepä ikävä seikka.
ELMIRE.
On, ettei sanoa saata.
TARTUFFE. Niin, turhan arkailunne te suokaa laata. Syvin vait'olo salaisuutemme vartioi; ja pahaa on vain pahan huuto, mi nousta voi, syy vain se, jos antaa juorulle hammaspalaa; ja syntiä ei ole synti, mi tehdään salaa.
ELMIRE (vielä kerran yskien ja koputtaen pöytään). No niin, ei auta vastustella, sen huomaan; mun täytyy kaikki suostua teille suomaan; en tyydytetyksi saa minä millään muulla, mua vähemmäll' ei uskota eikä kuulla. Tosin ei ole hauskaa joutua sinne saakka, ja askel tää on vasten mieltäni aivan; mut panemalla kun pannaan se pakko ja taakka, kun vakuuttaissani vain näen turhan vaivan, kun sitovammin on tarvis se toteen näyttää, niin täytyy suostua kai ja toivot täyttää. Jos siinä väärin teen minä jollain tapaa, sitä pahempi sille, ken pakotti suostumaan; minä ainakin olen kaikesta syystä vapaa.