(Elmire asettaa Orgonin istumaan taaksensa.)
Seitsemäs kohtaus.
Tartuffe, Elmire, Orgon.
TARTUFFE (Orgonia huomaamatta).
Mua onni suosii yhtyen samaan juoneen.
Siell' ei ole sieluakaan, jok' ainoan huoneen
ma katsastin; ja nyt kaihoni ihanimman…
(Tartuffen tullessa avosylin Elmireä kohti häntä syleilläkseen
tämä väistyy syrjään ja Tartuffe huomaa Orgonin.)
ORGON. Seis, mies! Kovin päästätte leimuun lempenne vimman. Syy hiukan hillitä ois sitä kuumaa tulta. Vai sellaisiinko hommiin se hurskas horjuu! Vai näinkö kiusauksia sielunne torjuu! Kas vaan, tytär naida ja vaimo vietellä multa! En ensin uskonut, vaikk' omin korvin kuulin, vaan lopultakin minä muuttuvan nuotin luulin; mut todistukset nää kukaties jo riittää; minä tyydyn, enemmistä mä pyydän kiittää. (Tartuffelle). Tätä en ole tehnyt mielellä haluisalla, minut siihen on pakotettu pakottamalla.
TARTUFFE (Orgonille).
Ja te uskotte, että…
ORGON.
Lorunne säästää voitte.
Pois täältä nyt heti paikalla patikoitte!
TARTUFFE.
Minä aioin…
ORGON.
Ei ole aika nyt suuta piestä.
Ulos ovesta! Menkää tästä jalkainne tiestä!