Sganarelle. Hän on kokonansa väärässä. Minä — —
Pankrasius. Päätös, jonka Aristoteles on tukkunansa hyljännyt!
Sganarelle. Se on tosi. Minä — —
Pankrasius. Ja hyljännyt vielä niin selvillä sanoilla!
Sganarelle. Te olette oikeassa. (Kääntyen sinnepäin, josta Pankrasius on tullut). Niin, te olette tuhma Jussi ja hävytöin, että uskallatte väitellä tohtoria vastaan, joka osaa sekä lukea että kirjoittaa. (Kääntyen Pankrasiukseen). Katsokaapa, herra tohtori, mikä asia minulla on. Minä tulin teiltä kysymään neuvoa muutamassa asiassa, joka koskee minua hyvin likeltä. Minä aion mennä avioliittoon että vaimoni olisi minulle apuna talossani. Tyttö on kaunis ja hyvän-tapainen; hän on minun mielitiettyni, ja on raivossa päästäkseen vaimokseni. Isänsä lupauksen olen saanut; kuitenkin minä pikkuisen pelkään ihmisten kateutta, ja sentähden pyytäisin, että te, niinkuin tieto-viisas, olisitte niin hyvä ja antaisitte neuvoa. No, mitäs nyt ajattelette tästä?
Pankrasius. Ennenkuin myönnyttäisin että saapi sanoa: hatulla on luonto, ennen minä suostuisin siihen, että *datur vacuum in rerum natura*, ja että itse olen aasi.
Sganarelle (syrjässä). Paha henki ottakoon koko miehen! Herra tohtori hoi, kuulkaas vähän, mitä ihmiset teille puhuvat. Teille saa haastaa kokonaisen tunnin ja te ette vastaa sanaakaan.
Pankrasius. Antakaa anteeksi! Viha pimittää kokonansa mieleni.
Sganarelle. Jättäkää jo se asia, ja ottakaa nyt se vaiva päällenne, että vähän kuuntelette minua.
Pankrasius. No olkaan niin! Mitä on teillä minulle sanomista?