"Sinä olet kerran palava perkeleitten liekkien keskellä! Sinun ylitsesi elää näkymätön tuomari, joka tuntee sydämesi ajatukset, ja nämät kasvot, joiden nyt näet hymyilevän ympärilläsi, olet vihan päivänä näkevä väänteleivän tuskasta ja itse olet oleva samassa kadotuksessa."
"Panteonin kautta! Tämä muoto puuttuu vielä jumalien keskuudesta. Aevius, tuo minulle kuvanveistäjä. Rakentakaat temppeli ja asettakaat siihen tämän jumalattaren kuva ja hänen nimensä on oleva: 'Venus bellatrix.'"[17]
Eräs hoviin kuuluva taideniekka hyökkäsi paikalla sisään, piirustin ja vaksipalanen kädessä. Kainolla hämmästyksellä huomasi Sofronia, että, samassa kun Aevius muodosti hänen nuhtelevia sanojansa värssyiksi, kuvanveistäjä koetti kuvata hänen korkean vartalonsa muotoa.
Nainen vaikeni paikalla, eikä enää sanaakaan puhunut eikä kasvojansa vähintäkään muuttanut.
"Jouduta työtäsi, Sextus, jos tahdot kuvata Venus bellatrixin muotoa", lausui Carinus kuvanveistäjälle, "hetken päästä muuttuu hän Venus victa'ksi."[18] Kuin nälkäinen käärme puikelsi hän samassa likemmälle naista, kiinnittäin silmänsä hänen kasvoihinsa.
Sofronia seisoi kalpeana niinkuin kuva.
"Noh, mikset jo raivoo? Ole suutuksissa. Tämä enentää satakertaisesti sitä hekkumaa, jota sydämeni tuntee; soimaa, kiroo, herjaa; minä rupeen sinua halaamaan, suutelemaan ja tulen hulluksi ihastuksesta."
Tyttö pysyi äänetönnä ja hänen kasvonsa kylminä.
"Ah, tahdotko kylmillä kasvoillasi minua jähdyttää? Sinä huomasit, että kainoutesi puna ja vihasi liekki minua ihastuttivat ja nyt olet olevinasi kuin olisi kainous ja viha yht-äkkiä kasvoiltasi haihtuneet, ryöstääksesi minulta nautinnon suloisimpaa ihanuutta. Orjat, temmatkaat pois hänen päällysvaatteensa."
Äänetönnä tempasi Sofronia tikarin viitan alta ja katseli rohkeasti ympärillensä.