Ainoastaan salaa oli heidän mahdollista tiedustella, sillä Sofronialla ei ollut julkista turvaa.
Mesembriota ei ollut moneen aikaan Romassa nähty, ja kaikkia kummastutti, kun tämä arvoisa mies taas ilmautui forum-torille elehvantin-luisen sauvan nojassa ja joka askelella huoaten.
"Ah, sinua hyvää vanhusta, harvoin sinut Romassa enää näkee", huusi hänelle hyvänhajuinen patrikilainen teikari; "Probon kuolemasta asti emme ole sinua nähneet,"
"Minä olen vanha ja kivulloinen, hyvä Pompejanus. Töintuskin saan enää jalkani liikkumaan, ja sinua en tuntisi, jos et puhuisi, niin heikoiksi ovat silmäni hiveltyneet."
"Mutta minkätähden et tahdo Romassa asua?"
"Jos vaan näkisit nuot kauniit nauriit, jotka kasvavat kasvitarhassani, et varmaankaan käskisi minua Romaan tulemaan. Näin vanhaa ihmistä ei mikään huvita niin paljon, kuin persikkapuitten siitös-oksat."
Siinä samassa tuli lähettiläs Kapitoliosta saapuville ja lausui
Pompejanolle kuiskaten:
"Carinus on luopunut purpurista veljensä Numerianon hyväksi."
Mesembrius kuuli välistä niin hyvin, että kuiskaamisestakin voi selon saada.
"Mitä puhut", huusi hän kiihkeästi, "Carinus on luopunut hallituksesta, ja Numerianus tulee keisariksi. Vivat! Vivat!"[19]