"Alas valta-istuimelta, nainen! Rooma on minut lähettänyt…"
Palmyralaisten kasvot kuvastivat milloin kauhistuksen vaaleutta, milloin vihan leimuavaa hehkua; mutta Senoopian katse pysyi tyynenä. Kunnioitus ei ollut tehnyt häntä ylimieliseksi, häpeä ei nöyryyttänyt häntä.
"Puhu!" sanoi hän; "mutta muista että kun sinä lähettiläänä olet turvattu, et urhoutta osoita solvaamalla muita."
Lähettiläs laski kädet ristiin rinnoillensa ja lausui vakavalla äänellä:
"Tämä maa on roomalainen maakunta; sinä olet Rooman alamainen. Tällä alueella ei ole herra kukaan muu kuin se, jonka Rooma on siksi nimittänyt. Senaatti tunnusti sinun puolisosi kuninkaaksi; sinua emme tunne. Niin kuuluu Rooman senaatin päätös. Sinun tulee haudata miehesi hautaan kruunusi, joka ei ole sun — nainen kun olet — eikä poikasi, joka vielä on lapsi. Jos menet naimisiin kuninkaan kanssa, niin ei kukaan sinua vastusta; mutta jos valitset valtakunnan puolisoksesi, niin kiellämme sen. Jos sinä olet ollut Palmyran puoliso, niin olet sinä myös oleva Palmyran leski."
Senoopian kasvot alkoivat hehkua ja hän vastasi vapisevalla äänellä:
"Vie Roomaan tämä vastaukseni: En minä, eikä Rooma ole tämän maan herra; ainoastaan jumalilla on voima ja valta jakaa valtakuntia ja voidella kuninkaita. Valtaistuimeni, jolla istun, ei ole Rooma minulle lahjoittanut eikä puolisoni; miekkamme, minun ja hänen, ovat yhdessä temmanneet sen vihollisen käsistä — vihollisen, jonka edessä teidän legioonanne laskivat aseensa ja joka tallentaa teidän urhoollisimman vastustajanne oljilla täytetyn ruumiin jumalansa temppelissä… Tälle viholliselle kostin minä, sill'aikaa kuin Valerianuksen poika, Rooman Caesar, kotona kulutti aikansa takan ääressä paistinpannujen ja kattiloiden kanssa puuhatessaan."
Hetken aikaa ääneti oltuaan jatkoi Senoopia:
"Ja sinun senaattisi, joka vapisi, kun raakalais-joukot seisoivat sen porttien edustalla ja joka armossa salli meidän asua omassa isänmaassamme, kun aseemme suojeli valtakunnan itäistä rajaa — tämä senaatti ei tunne minua nyt!… Ketä kuuluukaan tähän senaattiin? Rooman patrisioitako, Caton kunnian-arvoisia jälkeläisiä, niiden uljaiden isienkö, jotka, istuen istuimillaan tyyneesti odottivat kuolemaa palavan kaupungin torilla? Ei! Niitä ei enää ole olemassa! Tiberius, Caligula, Claudius, Nero, Commodus, Caracalla, Heliogabalus, nämä mielenvikaiset hirviöt ovat juuria myöten hävittäneet aatelinne, Roomanne ylpeyden, ja niiden sijalle asettaneet partureita ja gladiatoreja. Eikä siinä vielä kaikki! He ovat korottaneet ratsuhevosiaankin ylimyksienne joukkoon…"
"Nainen, ei sanaa enää!" keskeytti Roomalainen.