"Tee valheeksi sanani, jos voit! Ja tämä senaatti, joka on kumartanut jalkavaimoja, häpeäisi tunnustaa naista kuningattareksi!"
Hän vaikeni ikäänkuin olisi viha uhannut tukehuttaa häntä. Sitten lopetti hän tyyneydellä ja arvollisuudella:
"Hän, joka asetti leijonan erämaahan asumaan, on myös antanut sille aseita niillä puolustautuakseen. Sill'aikaa kun Gallienus oppi kyökkikauhan käsittelemisen taidetta, opein minä käyttämään miekkaa; jos naispuku ja huivi hänelle sopivat, niin minulle kypäri ja haarniska. Jos hän tahtoo ne minulta riistää, tulkoon ottamaan ne."
"Sinä olet sen sanonut", vastasi Roomalainen ja eteni.
* * * * *
Jonkun aikaa tämän keskustelun jälkeen lähti propretori Marcus Labio Egyptin ja Vähän Aasian legioonien kanssa liikkeelle Senoopiaa vastaan, joka odotti maansa rajalla.
Pienemmissä kahakoissa oltuaan, antoi kuningatar vihollisensa tunkea esiin ja heittäysi sitten sen päälle koko voimallaan. Roomalaisten sota-taito ja -kuri eivät voineet mitään itämaalaisten heimojen yltiöpäisyyttä vastaan. Yllätettyinä ja takaisin lyötyinä menettivät Roomalaiset toisen tappelun toisensa jälkeen. He eivät koskaan paenneet, mutta heidän lukunsa väheni vähenemistään, kunnes lopulta oli jälellä ainoastaan pieni joukko, joka alinomaa vastarintaa tehden vetäysi takaisin Bosporuksen rannoille, missä se kaatui viimeiseen mieheen, pelastaessaan päällikkönsä ja viimeisen kotkan. Yksinään pelastui propretori, joka sitten sai kertoa nähneensä Senoopian miekan välkynnän.
Voittavan kuningattaren tielle siroitteli kukkia kansa, jonka orjuuden hän oli upottanut legioonien vereen. Koko Vähä-Aasia ja Egypti tunnusti hänet hallitsiakseen, ja ne maat, mitkä muinen olivat olleet hänen esivanhempainsa omaisuus, tervehti riemuhuudolla jälkeläistä, joka jälleen antoi heille takaisin, heidän entisen kunniansa.
Ei aikaakaan, niin kohtasi Gallienusta Rooman keisarien tavallinen kohtalo. Hän tuli murhatuksi. Hänen jälkeläisensä Claudius oli uljas sotapäällikkö, joka kovia oli kokenut taistellessaan pohjan villikansoja, Goteja ja Allemanneja vastaan.
Eräänä päivänä saapui taasen roomalaisia lähettiläitä Senoopian luo, ja heidän puheenjohtajansa tervehdys alkoi sanoilla: