"Kauan eläköön Idän kuningatar!"
Ja sitten lausui hän keisari Claudiuksen puolesta pyynnön, että Palmyran hallitsia ottaisi suojellakseen hänen valtakuntansa itäisiä rajoja, sillaikaa kun hän itse oli torjumassa pois viholliset läntisiltä.
Sitä hän ei kuitenkaan voinut. Hän kaatui Goteja vastaan taistellessaan ja sai seuraajakseen Aurelianuksen, lujan ja urhoollisen miehen. Kansa kallistuu aina sen puolelle, minkä se pitää voimallisimpana. Aurelianus tiesi lyhyen ajan kuluessa koota hajonneen roomalaisen valtakunnan eri osat. Toinen kapinannostaja toisensa jälkeen joko kaatui tahi antausi hänen armoihinsa.
Senoopia oli ainoa, joka vielä seisoi pystyssä, Palmyra ainoa, joka vielä uskalsi esiintyä kilpailiana Roomalle. Kaikki idän maakunnat olivat käyneet liittoon hänen kanssaan, puollustaakseen itseään Rooman uhkaavaa valtaa vastaan; myöskin kuningas Sapor'kin paljasti miekkansa hänen puolestaan.
Kaikki tämä ei kumminkaan voinut ehkäistä Aurelianusta. Eräänä aamuna toivat bytsantiniset laivat hänen legioonejaan Aasian rannoille, ja jo seuraavana aamuna oli Bithynia hänen hallussaan.
Askele askeleelta peräytyivät paimentolais-heimot esiintunkeevien sotajoukkojen tieltä, joiden hyvin järjestettyjä kolonneja ei miltään taholta voitu ahdistaa. Turhaan väijyttiin niitä ahtaissa solissa; velitit hakivat ja löysivät polut ja raivasivat sotajoukolle kulkuväylän. Turhaan hyökättiin äkkiarvaamatta kaikilta tahoilta heihin heidän marssiessaan eteenpäin; silmänräpäyksessä olivat viholliset suuren koneen tapaisesti muodostaneet kolonneja, joita ei miltään puolelta käynyt ahdistaminen. Ja turhaan koetettiin niitä öisin yllättää. Missä roomalaiset sotajoukot pitivät lepoa, siinä olivat he tunnin kuluttua tehneet valleja ympärilleen. Turhaan täytettiin kaikki kaivot ja poltettiin ruokavarat; raskaiden sota-aseittensa ohessa kantoi legioonan sotilas vielä muonaa, joka riitti kymmeneksi päiväksi. Joukot olivat Tonavan legiooneja, alituisissa taisteluissa karaistuja sotavanhuksia, jotka pitivät sodankäynnin leikkinä.
Hämmästyneenä heidän vastustamattomasta esiinryntäämisestään avasi Ancyran kaupunki keisarille porttinsa. Tyana sitä vastoin sulki ne, ja Aurelianuksen murtokoneet saivat yhtä vähän lävistetyiksi reikiä kaupungin lujiin muureihin, kuin hänen rauhan tarjoumuksensa pystyi asukkaiden koviin sydämiin.
Mutta kun jo piiritys oli kauemman aikaa kestänyt, karkasi eräänä yönä mies kaupungista ja ilmoitti keisarille, että vesijohdon kautta saattoi kenenkään huomaamatta kaupunkiin tunkeutua.
"Olet saava palkinnon semmoisen kuin uutisesi ansaitsee", vakuutti hänelle keisari ja hiipi sitten valittujen triarien etupäässä osoitettua tietä nukkuvaan kaupunkiin. Ja kun kaupunkilaiset aseiden kolinasta heräsivät, näkivät he kauhistuksekseen vihollisten urhoollisimmat legioonat keskuudessaan. Petetty väestö ei kumminkaan antaunut, ja kun se näki puolustuksen turhaksi, suuntasi se miekan omaa rintaansa vastaan, pelastautuakseen vihollisten käsiin joutumasta. Silloin astui Aurelianus heidän pariinsa ja sanoi ystävällisesti:
"Te olette osoittaneet suurta urhoollisuutta. Minun voittooni ei ole syynä mikään pelkuruus teidän puoleltanne, vaan kavallus; mutta minä en ensinkään ole tullut rankaisemaan hyvettä ja palkitsemaan rikosta. Eläkää vapaina; kavaltajan annan minä teidän tuomittavaksi."