Senoopia otti sanansaattajan mukaansa kaupungin muureille ja osoitti hänelle siellä olevat heitto- ja linkokoneet, vei hänet alas aukkopaikoille, missä väki par'aikaa piti harjoituksiaan, näytti hänelle äärettömät maanalaiset makasiinit, jotka olivat täynnä tyhjentämättömiä muonavaroja, kirkkaat, pulppuavat lähteet, kaupungin keskellä olevat, tuuheat palmupuistot ja lammasparvien lukemattomat joukot, mitkä niityillä laidunsivat.
"Kerro hallitsiallesi, mitä olet nähnyt! Näiden muurien sisällä rehoittaa maa rikkaudesta, mutta ulkopuolella niitä on se paljas ja autio. Meidän puolellamme ovat jumalat, maa ja aika."
Taajoissa riveissä lähestyivät legioonat verkalleen kaupungin varustuksia. Kun he olivat ehtineet päästä pari sataa askelta niiden likisyyteen, alkoivat muureille asetetut koneet pyöritellä rattaitaan ja heittää kolmen sentnerin painavia kiviä vihollisia vastaan.
Nuolien ja kivien sataessa kulkivat nämä yhtä verkallisesti kuin ennen eteenpäin. Yhteen aikaan hyökkäsivät he kaupunkia vastaan kaikilta tahoilta; veden vallassa olevat kaivokset täytettiin ruovoilla ja kaisloilla, ja niiden yli ryntäsivät anastajat esiin, kilvillään muodostaen päittensä yli täydellisen katon. Ja sillaikaa kuin yhdellä puolen pystytettiin rynnäkkö-portaita ja toiselta puolen vyörytettiin esiin raudalla verhottuja telineitä, joiden suojassa alettiin alta kaivaa muureja, kulkivat hiljaa eteenpäin piiritystornit, joita kutakin sata miestä vieritti ympyräisten puukapulain avulla, mitkä syydettiin niiden alle. Näiden tornien huipussa, mitkä olivat yhtä korkeat kuin muurit, seisoi sotajoukon uljainta väkeä.
Heittokoneiden lataukset suunnattiin näitä torneja vastaan. Useat musertuivat ja kaatuivat maahan miehine kaikkineen; toiset taasen sytytettiin tuleen joko lentävillä, palavilla pikivanteilla tahi sammuttamattomalla "kreikkalaisella valkealla." Vihdoin viimein onnistui kumminkin yhden näistä torneista päästä ihan muurin viereen. Heittokeihäät ponnahtivat takaisin sen rautaverhoa kohdatessaan ja samaten palavat tulikiviset sytyttimet. Torni tunkeusi ihan muurin viereen: tätä vastaan laskeusi samassa vipusilta, iskien siihen rautakyntensä. Mutta ne parikymmentä miestä, jotka sillalle hyppäsivät, kaatuivat silmänräpäyksessä nuolien lävistäminä ja putosivat kaivokseen; ne, jotka heitä seurasivat, seisahtuivat ällistyneinä.
"Eteenpäin Roomalaiset!" huudahti silloin sotatribuni, temmaten lipunkantajan kädestä roomalaisen kotkan, minkä heitti vihollisten keskelle. Se vaikutti. Sokeassa raivossa ryntäsivät nyt Roomalaiset sillalle, ottaakseen takaisin sotamerkkinsä. He olivat päässeet muurille ja siinä järjestäyneet, kun samassa palmyralainen nuorukainen, kädessään palava pikivanne, samosi heitä vastaan. Tämä nuorukainen oli Waballath.
"Perikatoon Roomalaiset!" huusi hän ja heilutti rätisevää ja leimuavaa pikivannetta päänsä ympäri.
Hämmästyneinä uhkarohkeasta hyökkäyksestä, vetäysivät Roomalaiset takaisin ja täten pääsi nuorukainen sotilaiden päitten yli heittämään hävittävää kreikkalaista tulta torniin, joka kohta syttyi palamaan. Pieni joukko, joka seisoi muureilla ja jolta takaisin paluu nyt oli katkaistu, jäi turmion omaksi.
Samassa avattiin portit, ja kirkuen ryntäsi siitä ulos ratsureita ja rähiseviä viikatevaunuja joka haaralta Roomalaisten päälle. Legioonat asettausivat hyökkääjiä vastaan, ja kauhean sotamelskeen kestäessä ja tulen rätistessä kuului lakkaamatta tibiseenien sotamusiikki ja Palmyran muureilta huuto: "Rooma ei ole voittava meitä!"
Palmyralaiset ajoivat vihollisiaan takaa aina heidän varustuksiinsa saakka. Aurelianus ymmärsi nyt ettei kaupunkia käynyt rynnäköllä valloittaminen; mutta kumminkin päätti hän valloittaa sen.