"Jätä sikseen arvonimeni ja sano minua — puolisoksesi."
"Mitä sanot!?"
"Sanon että se, joka, ollen kaukana minusta ja minulle tuntemattomana, kumminkin on saman hengen elähyttämä kuin minä, hänen sielunsa ja minun ovat yksi sielu. Sinä olet tuleva minun puolisoksi."
"Minä olen paljas kansalainen, en muuta."
"Ja minä nainen, en muuta. Kohtalo, joka meitä kumpaakin odottaa, on sama; kunnia tahi kuolema, valtaistuin tahi hauta. Ei yksikään niistä kuninkaista ja itsevaltiaista, jotka ovat minut puolisokseen pyytäneet, ole saapunut luokseni, kun vaadin että paljastaisivat miekkansa minun tähteni. Minä taas en tahdo laskea kruunuani kenenkään päähän, joka kumartaa vihollistani. Kosiani syntyivät kaikki kuninkaiksi, mutta kaikki ovat he vapaa-ehtoisesti antauneet orjiksi. Sinä olet ainoa kuninkaaksi syntynyt niistä kaikista, jotka tielläni olen kohdannut. Jos en olisi sinua tavannut, niin olisi kentiesi kunnia kuollut naisen kanssa. Otatko vastaan käteni, vai tekeekö kentiesi kasvoni sinuun vastoinmielisen vaikutuksen?"
Vavisten ilosta painaa Odenatus tarjottua kättä huuliansa vastaan ja huudahtaa innostuneena:
"Kasvosi olet perinyt kanta-äidiltäsi Kleopatralta, sielusi taasen suurelta Aleksanterilta, joka oli sinun esi-isiäsi."
"Isieni jumalojen kautta" — vastaa nainen leimuvin silmin — "myöskin tämän miekan olen häneltä perinyt, ja onhan Sapor niinikään Dareioksen jälkeläinen. Tämä miekka, joka minun kanta-isäni kädessä masensi Saporin kanta-isän, on myöskin Aleksanterin jälkeläisen kädessä masentava Dareion. Suuren Aleksanterin käsiin jätti kohtalo Dareioksen, minun käsiini on se jättänyt Saporin."
Sotilaat hurmistuivat riemusta, ja miehestä mieheen kulkivat nämä kuningattaren sanat.
Palmyran ympäri kohouu suojelusmuuri: tappelunhaluisia sankareita.