Ja nyt hän alkoi käydä papin ja lukkarin luona joka päivä, laulu- ja rukouskirja kainalossaan kuin pieni koulutyttö, ja illalla myöhään, toisten mentyä nukkumaan, hiipi hän tyhjään vierashuoneeseen, ja puoli yötä ääneen luettuaan hän oppi ulkoa kertomuksen kymmenestä egyptiläisestä maanvaivasta sekä mitä siveellisimmät kertomukset Simsonista ja Delilasta, Josefista ja Potifarin vaimosta. Se oli hänelle vaikeata, sillä hän oli tottumaton siihen. Etenkin oli hänelle hirvittävä työ saada muistiinsa painumaan katekismuksen abstraktiset, käsittämättömät kysymykset ja vastaukset. Mutta eikö hän olisi tehnyt mitä hyvänsä tullakseen kastetuksi?
"Siinä näette", sanoi Atalia usein Timarinkin läsnäollessa; "ellen olisi herättänyt hänessä tätä toivetta, ei hän milloinkaan olisi suostunut kääntymään kristinuskoon eikä kastattamaan itseään. Mutta nyt hän ponnistelee voimainsa takaa saavuttaakseen tarpeelliset tiedot."
Oli siis päälle päätteeksi hurskas teko panna tytön pää pyörälle ja uskotella hänen pian saavan olla morsiamena. Ja Timarin täytyi vaieten katsella tuota häijyä leikkiä, jota lapsen kanssa leikittiin. Mitä hän muutoin olisi voinutkaan sanoa Timealle? Hänellä ei kuitenkaan olisi ollut ymmärrystä tajuta kaikkea oikein. Hänen käyntinsä talossa lisäksi vain pahensivat asiaa. Ne vakuuttivat lorun todeksi Timean silmissä. Hän kuuli kaikilta — vanha, vakava Atanas-herrakin viittaili siihen suuntaan —, että rikas herra Levetinczy kävi talossa Atalian tähden. Hänestä se olikin aivan luonnollista. Rikas mies kosii rikasta tyttöä. Ne kaksi soveltuvat toisilleen. Mutta kuka soveltuisi paremmin köyhälle unkarilaiselle upseerille kuin juuri turkkilaisen sotilashenkilön köyhä tytär? Ei mikään näyttänyt hänestä luonnollisemmalta.
Hän siis luki yöt, päivät. Katkismuksesta, virsikirjasta ja raamatusta hän oli jo selviytynyt; mutta nyt keksittiin uusi pila. Sanottiin hänelle hääpäivän jo olevan määrätyn, ja että siksi päiväksi oli ommeltava paljon, myötäjäisiin kuuluvia vaatteita. Monet hienot liinavaatteet, lukemattomat, vielä jälellä olevat leningit ja koristeet tekivät mahdottomaksi päivän määräämisen liian läheiseksi. Ja etupäässä juuri morsiuspuku, jossa hän astuisi alttarin eteen! Tämä täytyi morsiamen itsensä kirjailla. Näin on laita turkkilaistenkin maassa, ja sen vuoksi se tuntui Timeasta varsin luonnolliselta. Hän osasi oivallisesti ommella silkki-, kulta- ja hopealangalla, sillä turkkilaisten haaremissa pannaan näiden taitojen opettamiseen varsin suurta painoa.
Hänelle siis annettiin Atalian morsiuspuku, jotta hän ompelisi siihen niitä komeita kirjailuja, joita hän oli kodissaan oppinut. Timea piirsi laahustimeen ja puvun liepeisiin mitä kauneimpia arabeskeja ja alkoi sitten ommella niitä. Hänen ahkerat sormensa saivat aikaan todella ihmeitä. Hän teki työtä aamusta varhain myöhään iltaan eikä edes pannut työtä pois vieraiden tullessa, vaan keskusteli kumartuneena työnsä yli, mikä olikin hänelle onnellisinta, sillä siten hän pääsi näkemästä, miten hänelle naurettiin. Kuiskien ja merkkikieltä puhuen viittoilivat naiset keskenään sekä niille herroille, jotka kävivät vieraisilla, että Timea ompeli niin ahkerasti, koska luuli ompelevansa omaa morsiuspukuaan. Pikku hupakko!
Timar, jonka täytyi katsella kaikkea tätä, poistui talosta usein katkerin sydämin ja portaiden päässä hän tarttui molemmin käsin marmoripylväisiin. Hän olisi mieluimmin tehnyt kuin Simson, joka kukisti filistealaisten talon heidän ja itsensä päälle.
Kuinka kauan antaa hän tämän talon seistä?
Se päivä, jota Timea odotti niin suurella salaisella vavistuksella, oli toden teolla se päivä, jolloin herra Katshukan piti viettää häitään ei hänen, vaan Atalia-neidin kera.
Kuitenkin näyttäytyi omituisia esteitä. Ei tähdissä, eikä myöskään rakastavaisten sydämissä (sillä hehän olivat kuolettavasti rakastuneet toisiinsa), vaan herra Brazovicsin raha-asioissa.
Kun herra Katshuka kosi herra Brazovicsilta tämän tytärtä, oli hän sangen avomielisesti selvittänyt tälle asemansa. Hänellä ei ollut ensinkään omaisuutta; hänen palkkansa oli tosin niin suuri, että hän saattoi esiintyä sotilasarvonsa mukaisesti, mutta se ei ollut kyllin suuri ylläpitämään vaimoa, kaikkein vähin vaimoa, joka on tottunut kaikenlaatuisiin mukavuuksiin ja ylellisyyteen. Hän sanoi siis suoraan, ettei hän voinut mennä naimisiin, ellei hänen vaimonsa myötäjäiset voisi peittää talousmenoja.