No niin, tähän ei ollut mitään sanomista, arveli herra Brazovics. Sellaisessa tapauksessa hän ei olisi saita. Tyttärensä hääpäivänä hän antaisi hänelle satatuhatta guldenia puhtaassa rahassa, ja niillä he saisivat tehdä, mitä tahtoivat.
Siihen aikaan, jolloin herra Brazovics antoi tämän lupauksen, olisi hän voinutkin sen täyttää. Mutta sittemmin oli Timar tullut hänen tielleen. Timar sekotti kaikin keinoin ja ennenkuulumattomalla tavalla kaikki herra Brazovicsin kaupat, teki tyhjiksi hänen varmimmatkin laskelmansa, syrjäytti hänet kaikesta kilpailusta ja sulki häneltä entisten korkeiden suosijain ovet, niin että herra Brazovicsin oli mahdotonta saada kokoon lupaamiaan sataatuhatta guldenia.
Asian laita oli aivan oikein siten kuin Katshuka kerran oli sanonut Timarille, ettei herra Brazovics itse tiennyt, millä kannalla hänen asiansa olivat, oliko hän pinnalla vai veden alla. Vanhat ja uudet yritykset olivat sekaantuneet keskenään, kannattavat tappiota tuottaviin; paperilla nähtävien voittojen ja saatavien rinnalla vilisi menoja ja velkoja, jotka hän salasi itseltäänkin, sopimuksia, joita ei voitu katkaista, ja riitajuttuja, joiden ratkaisu oli epätietoinen, joten sillä hetkellä ei voitu tietää, oliko herra Brazovics Kroisos vaiko Irus, ja itse hän oli siitä vähin selvillä. Se, jolla oli hänen hallussaan satatuhatta guldenia, menettelisi viisainten hakiessaan ne tänään häneltä mieluummin kuin huomenna. Ja herra Katshuka oli viisas mies.
Atanas-herra otti hänet pari kertaa kahdenkesken — ja yritti lähestyä sotainsinöörin vallituksia. Hän teki suotuisia tarjouksia. Miksi Katshuka tahtoisi saada nuo satatuhatta guldenia käteisenä? Hänen vaimonsa vain tuhlaisi ne. Niiden korot nousisivat vain kuuteentuhanteen guldeniin. Eikö siis olisi parasta antaa pääoman jäädä Atanas-herran haltuun, joka antaisi heille kahdeksantuhatta vuotuista korkoa? Tai miten olisi, jos Atanas-herra antaisi nuorelle parille erään maatilansa, joka tuottaa seitsemäntuhatta guldenia vuosikorkoa? — Mutta sotainsinööri ei antanut ottaa viimeisiä varustuksiaan. Hän sulki juoksuhaudat ja uhkasi räjähyttää ilmaan koko avioliittolinnoituksen ellei sataatuhatta guldenia maksettaisi hänelle ennen häitä.
Herra Brazovics oli siis pahemmassa kuin pulassa, ja jos joku vielä suuremmalla katkeruudella kuin Timar katseli morsiuspukua, joka Timean uutterien sormien avulla yhä enemmän läheni täydellisyyttään, niin se oli varmaankin juuri Atanas-herra.
Timaria muistaen, sukelsi pelastava ajatus hänen mieleensä. Tosin hän vihaa tätä Timaria syvästi ja myrkyttäisi hänet sangen mielellään liemilusikallisella. Mutta mitä? Jospa hän antaisi hänelle tyttärensä vaimoksi? Eihän tämä ole taottu kiinni herra Katshukaan. Ellei herra insinöörikapteeni halua mennä naimisiin, niin kulkekoon hän koko ikänsä vallituksia kaivaen. Tässä on vain kyseessä saada Atalialle katto pään päälle. Eikä vaihtokauppa olisi niinkään huono. Tuo Timar on tosin kurja ja kelvoton, joka ansaitsisi tulla hirtetyksi; mutta jos hän saisi Atalian vaimokseen, muuttuisivat asiat kädenkäänteessä. Hänestä tulisi äkkiä kunnon ihminen. Vihamielisyys ja kilpailu häviäisivät heti; hän saisi liittyä kumppaniksi liikkeeseen, ja kaikki tulisi jälleen oikeille raiteilleen.
Ja olisiko sitten niin vaikeata saada asia oikealle tolalle? Timar käy usein talossa. Palvelijoitahan nämä vieraskäynnit eivät voi tarkoittaa. — Kunpa hän ei vain olisi niin kovin arka! Hänellä ei ole rohkeutta ilmaista, että hän on uskaltanut kohottaa silmänsä entisen päämiehensä tyttäreen. Sitäpaitsi hän pelkää tuota upseeria, joka on vanha miekkailija. No, tässä ei auta muu kuin hieman rohkaista pelkuria!
Eräänä iltapäivänä oli Atanas-herra kaatanut kaksinkertaisen annoksen anislikööriä kahviinsa (yleisesti tunnustettu tehokkaaksi rohkaisu keinoksi) ja antoi sitten kantaa kahvin huoneeseensa käskien naisia lähettämään Timarin luokseen tämän tultua.
Atanas sytytti tshibukinsa ja ympäröi itsensä sellaisella savumuurilla, että hän uiden edestakaisin tässä alkuaineessa milloin hävisi, milloin sukelsi esiin mulkoilevine, veristävine silmineen aivankuin jättiläismäinen mustekala, joka väijyy saalistaan imeäkseen sen veren. Uhri ei antanut kauan odottaa itseään.
Niin pian kuin Timar kuuli Sohvi-rouvalta, että Atanas halusi puhutella häntä, riensi hän heti tämän huoneeseen.