Herra Brazovics matkusti suurimmassa kiireessä Uj-Szönyyn ja kävi vuoronperään viinitarhojen omistajien luona kyselemässä, kenellä heistä oli maata myytävänä. Hän maksoi, mitä pyydettiin, ja sille, joka ei halunnut myydä, hän tarjosi kolminkertaisen hinnan. Mitä kalliimmin hän osti, sitä parempi se oli hänelle itselleen; pakkoluovutusehtojen mukaisesti hän saisi yhtä paljon puhdasta voittoa.
Tietenkin herätti tämä toistenkin liikemiesten huomion. He tulivat paikalle joukottain ja nostivat hinnat niin korkeiksi, että köyhät mehiläisten ja lampaiden omistajat Monostorissa eivät voineet käsittää, kuinka heidän viininsä oli äkkiä muuttunut niin jaloksi tavaraksi, että siitä tapeltiin jo ennen viininkorjuutakin.
Viinitarhojen hinnat nousivat viimein niin korkeiksi, että maa, josta hallituksen piti, ennenkuin kartta oli tullut tutuksi, maksaa korkeintaan satatuhatta guldenia, nyt viimeisiltä ostajilta ostaen tulisi maksamaan ainakin viisisataatuhatta.
Herra Brazovics itse oli ostanut sadallatuhannella guldenilla, niin vaikeata kuin olikin ollut hankkia rahoja. Hän möi viljavarastonsa, laivansa, lainasi rahaa koronkiskurin koroilla ja käytti vierasta rahaa, joka oli uskottu hänen haltuunsa. Tällä kertaa hän pelasi varmaa peliä. Onhan Timar osallinen asiassa! Hän tekee varmaankin huonoimman kaupan tässä, sillä hän on ostanut hyvin halvalla ja tulee siis ansaitsemaan mitättömän vähän; mutta koska hän kerran on. pelissä, täytyy yrityksen olla "numero yksi", ja osalliset tulevat jo samana vuonna saamaan voitto-osuutensa. Velallinenhan on valtio, joka ottaa rahansa meiltä; mehän siis oikeastaan otamme takaisin vain omat rahamme. Mutta Timar oli tälläkin kertaa ollut pahanilkinen. Kaikki oli vain herra Atanas Brazovicsin päähän tähdätty isku. Timar tunsi senkin seikan, minkä Atanas-herra oli jättänyt kysymättä herra Katshukalta.
Oli aivan totta, että hallitus aikoi laajentaa Komornin linnoituksia kauemmas, ja samoin oli totta, että jo tänä vuonna ryhdyttäisiin työhön. Mutta se, mistä alotettaisiin, oli tärkein kysymys. Sillä työn suoritukseen lasketaan kuluvan kolmekymmentä vuotta.
Timar on taasenkin tehnyt kilpailijoilleen ilkeät kepposet, jotka tuovat hänelle heidän kirouksensa.
Mutta aina kun hän ryhtyy johonkin, joka saattaa monet kiroomaan häntä, huolehtii hän hyvänä kauppamiehenä siitä, että samaan aikaan pannaan liikkeeseen jotakin sellaista, josta vielä useammat häntä siunaavat, niin että kun tehdään lopputiliä siunauksen ja kirouksen välillä, niin aina jää pieni ylivoitto siunauksen puolelle.
Timar kutsui Johan Fabulan luokseen.
"Johan", hän sanoi tälle, "te olette nyt vanha poika ja olette kuluttanut ruumiinne kelvottomaksi työssä. Eikö olisi parasta teidän silmäillä ympärillenne keksiäksenne jotakin, joka tekisi teille mahdolliseksi pienen levon?"
Johan Fabula oli, kuten tavallista, sangen käheä ja hänen puhuessaan tuntui kuin hän olisi sähissyt kuiskaajaluukusta näyttelijälle tämän osaa.