Timea seisoi kuin kivettynyt ja antoi yhteenpuristettujen nyrkkiensä vaipua alas. Hän ei punastunut eikä kalvennut. Sen hetken tunteita ilmaisemaan puuttui häneltä sanoja.
Atalia mahtoi tuntea, ettei tämä julma pila oikein soveltunut hänen kauneutensa kehyksiksi. Hän koetti lievittää sen vaikutusta.
"Tule tänne, Timea", hän sanoi lapselle; "minä olen vain odottanut sinua. Tule kiinnittämään morsiushuntu päähäni."
Morsiushuntu!
Timea tarttui jäykin käsin siihen ja astui Atalian luo.
Huntu piti kiinnittää kultaisella nuolella, joka pistettiin tukkaan kiinni.
Timean käsi vapisi ja nuolta oli sitäpaitsi vaikea kiinnittää. Se ei tahtonut millään tunkeutua paksuihin hiuksiin. Atalian tehdessä kärsimättömän liikkeen tunkeutui sen tylsä kärki hieman kauniin morsiamen ihoon.
"Voi sinua taitamatonta!" huusi Atalia kiivaasti ja löi Timeaa kädelle.
Timean kulmakarvat vetäytyivät kokoon. Joutua toruttavaksi ja lyödyksi juuri tänä päivänä ja tämän miehen läsnäollessa! — Kaksi suurta kyynelkarpaloa kirposi hänen kalpeille poskilleen.
Tosiaankin nämä kaksi pisaraa painoivat alas vaakakupin, joka on korkeimman tuomarin kädessä ja jolla hän punnitsee kuolevaisille onnea ja onnettomuutta.