Atalia koetti parannella kiivauttaan sillä kuumeentapaisella mielenliikutuksella, jossa hän oli. Eiköhän liene anteeksiannettavaa, jos morsian viime hetkessä on hieman ärtyisä ja hermostunut. Sulhaspojat ja morsiustytöt olivat jo saapuneet, ja kuitenkin antaa morsiamen isä odottaa itseään.
Kaikki olivat levottomia, vain sulhanen säilytti levollisuutensa.
Kirkosta oli jo tullut tieto, että pappi oli valmiina odottamassa morsiusparia; kellojakin jo oli alettu soittaa, niinkuin tavallisesti tehdään ylhäisten häissä. Atalian povi kohosi kiivaasti harmista, ettei isä tullut. Toinen lähetti toisensa perästä lähetettiin linnoitukseen herra Brazovicsia hakemaan.
Vihdoin nähdään akkunasta hänen lasivaununsa. Siinä hän siis on vihdoinkin.
Morsian menee vielä kerran kuvastimen eteen nähdäkseen, ovatko hunnun poimut kauniit. Hän asettelee rannerenkaitaan ja helminauhaa kaulassaan. Sillävälin syntyy portaissa kummallista kolinaa, aivankuin monta henkilöä yht'aikaa ryntäisi niitä ylös. Viereisestä salista kuuluu onnettomuutta ennustavia ääniä, tukahtuneita huudahduksia, jotka kuolevat huulille Kaikki tunkeutuvat ulos katsomaan.
Morsiusneidot, morsiamen ystävättäret juoksevat myös katsomaan, mitä on tekeillä. Merkillistä, ettei kukaan tule ilmoittamaan, mitä on tapahtunut.
Atalia kuulee äitinsä huutavan. No, hänhän nyt aina huutaa silloinkin kun pitäisi puhua tyynesti.
"Mene sinä toki katsomaan, mitä siellä on", sanoo Atalia sulhaselleen.
Kapteeni menee, ja Atalia jää yksin Timean kera. Tukahutetut, hiljaiset kuiskaukset ulkona tulevat yhä äänekkäämmiksi. Atalia alkaa tulla levottomaksi. Sulhanen palaa takaisin.
Hän pysähtyy avoimeen oveen ja sanoo morsiamelleen: