Sohvi-rouva taasen mietiskeli omituisia itsemurha-ajatuksia ja kuvitteli mielessään kaikenkaltaisia helppoja kuolintapoja.
"Jospa kahvissa edes olisi nuppineula, niin että tukahtuisin!"
Sen jälkeen hän toivoi silitysraudan putoavan alas hyllyltä ja musertavan hänen pääkallonsa. Ei hänellä myöskään ollut mitään sitä vastaan, että Komornin seutuvilla usein tapahtuva maanjäristys kukistaisi talon aivan äkkiarvaamatta ja hautaisi heidät kaikki raunioiden alle. Mutta kun nyt ei näyttänyt tapahtuvan mitään tästä kaikesta eikä Ataliakaan sallinut itseään puhuteltavan oli hänellä jälellä vain yksi mahdollisuus: suuttua Timealle.
"Tuopa sitten ottaa asian kevyeltä kannalta. Kiittämätön letukka! Ei hän edes itke. Ja kyllä hänellä on syytä ollakin iloinen. Hän voi mennä palvelukseen tai ruveta työhön muotikauppiaalle ja elättää itsensä siten. Hän kenties iloitseekin päästessään siten meistä ja saadessaan elää omin päin. Mutta odotappas vain, kylläpä vielä joskus olet muistava meitäkin. Ennenkun vuosi on umpeen kulunut, olet tekevä katumusta."
Timea ei tosin ollut tehnyt mitään katumisen arvoista, mutta Sohvi-rouva näki sen hengessä ja hänen suuttumustaan suurempi oli vain se tuska, jota hän tunsi Atalian tähden.
"Mutta kuinka on sinun käyvä, soma, ainoa lapseni? Kuinka on sinun käyvä? Kuinka on sinun kauniiden, valkeiden kättesi käyvä?"
"Anna minun olla rauhassa!" sanoi Atalia, irroittaessaan itsensä vaikeroivan äitinsä syleilystä. "Katso mieluummin ulos ikkunasta, tuleeko sieltä joku meille."
"Ei ketään, ei ketään! Kuka meille tulisi?"
Aika kului edelleen. Rummunlyönnit ja huudot seurasivat toinen toisiaan. Joka kerta kun keittiön kello löi, säpsähti Atalia, mutta antoi päänsä sitten jälleen painua käden varaan ja tuijotti jäykkänä eteensä. Hänen poskiensa ruusut alkoivat käydä sinipunerviksi, hänen huulensa sinertäviksi, sappitautisen oliiviväri tummensi hänen kauniit kasvonsa. Tuijottavat silmät sinisine renkaineen, paksut huulet ja käärmemäisesti kokoonrypistetyt kulmakarvat, jotka muodostivat valkealle otsalle syviä ryppyjä, muuttivat tämän ihanteellisen kauniin olennon kauhistavaksi irvikuvaksi. Hän istui siinä kuin langennut enkeli, joka oli syösty alas taivaista.
Oli jo päivällisaika tulossa, eikä hänen odottamansa henkilö saapunut. Huutokaupan surulliset huudot lähenivät lähenemistään. Käytiin huoneesta toiseen. Oli alettu kadunpuoleisista huoneista ja nyt siirryttiin pihanpuoleisiin, jotka päätyivät keittiöön.