Sohvi-rouvan toiveen ei kuitenkaan pitänyt toteutua.
Timea ojensi kätensä Timarille sanoen matalalla, vakavalla äänellä:
"Otan teidät miehekseni."
Mikael tarttui ojennettuun käteen — ei tulisesti kuten rakkautta uhkuva nuorukainen, vaan kunnioittavasti kuten mies — ja katsoi kauan tytön taivaallisen ihaniin silmiin. Ja tyttö salli hänen katsoa sielunsa syvyyteen.
Timea toisti sanansa.
"Otan teidät miehekseni ja tahdon olla teille uskollinen, tottelevainen puoliso. Yhtä vain pyydän teiltä. Ettehän kiellä minulta sitä."
Onni saattoi Timarin unohtamaan itsensä; hän unohti, ettei kauppiaan milloinkaan pidä allekirjoittaa tyhjää paperia.
"Oi, puhukaa! Mitä vain toivotte, se on tapahtuva."
"Rukoilen sitä", sanoi Timea, "että te, minun tultuani teidän vaimoksenne ja tämän talon jouduttua teidän omaksenne ja minun tultuani tämän talon valtiaaksi sallitte minun pitää luonani kasvatusäitini, joka otti minut vastaan isättömänä ja äidittömänä lapsena, ja kasvatussisareni, jonka rinnalla olen kasvanut suureksi. Pitäkää heitä äitinäni ja sisarenani ja olkaa niin ystävällinen heille kuin…"
Kyynel kohosi tahtomatta Timarin silmiin.