Oli mahdotonta olla hymyilemättä rouvaraukan ilon ilmauksille.
Mutta Atalia pilasi heidän kaikkien ilonsa.
Ylpeänä kuin paha enkeli, jota kehotetaan tekemään katumusta, mutta joka mieluummin tahtoo joutua kadotukseen kuin kukistaa ylpeytensä, hän kääntyi poispäin Timarista ja sanoi mielenliikutuksen tukahuttamalla äänellä:
"Kiitän teitä, herraseni! Mutta minä en tahdo tässä enkä tulevassa elämässä tietää mitään herra Katshukasta. En milloinkaan tahdo tulla hänen vaimokseen; jään tänne Timean luo — hänen piiakseen."
Yhdeksästoista luku.
ALABASTERIPATSAAN HÄÄT.
Timar tunsi olevansa ylen onnellinen saadessaan olla Timean kihlattu sulhanen.
Tytön haltiatarmainen kauneus oli heti heidän ensi kertaa kohdatessaan valloittanut hänen sydämensä. Hän ihaili häntä. Hänen lempeä luonteensa, jota hän sittemmin oppi tuntemaan, saavutti hänen kunnioituksensa. Arvoton pila, jota Brazovicsin talossa hänestä tehtiin, oli herättänyt hänen ritarillisen osanottonsa. Kapteenin kevytmielinen hakkailu oli sytyttänyt hänen mustasukkaisuutensa. Kaikki tuo kuuluu rakkauteen.
Nyt hän oli saavuttanut toiveittensa päämäärän. Kaunis tyttö oli hänen omansa. Tyttö tulisi hänen vaimokseen.
Ja sitäpaitsi on hänen sielustaan poistunut raskas taakka — itsesyytös.