Mikael vapisi kuin varas, joka on joutunut kiinni itse teossa.
"Hiljaa!" hän sanoi osottaen nukkuvaa ja riensi pois vuoteen luota.
"Minä olen unohtanut paperini kotiin."
"Herätänkö Timean, jotta hän etsisi ne?"
Timaria harmitti se, että hän ensi kerran eläissään oli sanonut hätävalheen. Eiväthän hänen paperinsa olleet Timean luona, vaan hänen omassa huoneessaan.
"Ei, älkää herättäkö vaimoani. Paperit ovat minun huoneessani. Etsin vain avaimia."
"Ja löysitte ne?" kysyi Atalia pilkaten, näyttäen Mikaelille sitten valoa tämän omaan huoneeseen.
Täällä hän laski kynttilän pöydälle, mutta ei poistunut.
Mikael heitteli hämillään papereitaan sikin sokin. Hän ei löytänyt sitä, mitä etsi — tietenkään ei, koska hän ei tiennyt, mitä etsi. Viimein hän lukitsi kirjoituspöydän laatikon ottamatta sieltä mitään.
Taaskin häntä kohtasi tuo ivahymy, joka nyt kerta toisensa perästä värähti Atalian huulille.
"Käskettekö mitään?" puhui tämä ikäänkuin vastaukseksi siihen tutkivaan katseeseen, jonka Timar häneen kiinnitti.