Ovi Timean huoneeseen kävi, ja Atalia katsahti vielä kerran taakseen. Sitten hän meni sisään, ovi sulkeutui hänen jälkeensä ja Mikael jäi yksin pimeään. Oi, millaiseen pimeyteen!
Vihdoin hän kuuli avainta kierrettävän kaksikertaa lukossa.
Hänen kohtalonsa oli sinetöity.
Hän nousi ylös ja hapuili matkakapineitaan. Hän ei sytyttänyt valoa eikä kolannut, jotta ei talossa herättäisi eikä tiedettäisi hänen käyneen kotonaan.
Koottuaan tavaransa hän hiipi ulos hiljaa, sulki oven yhtä hiljaa ja poistui varovasti ja äänettömästi kuin varas tai pakolainen omasta talostaan. Brazovicsin tytär oli ajanut hänet ulos sieltä.
Ulkona kadulla otti hänet huhtikuun myrsky voimakkain lumiryöpyin vastaan. Tuollainen ilma on hyvä sellaisille, jotka eivät halua näyttäytyä kenellekään.
Tuuli vinkui kaduilla ja ajoi lunta silmiin, mutta Mikael Timar lähti siitä huolimatta matkaan sellaisessa ilmassa, jommoisessa ei ajeta ulos edes koiraakaan.
Kahdeskymmenesensimmäinen luku.
KEVÄTAIKA.
Raaka takatalven sää seuraa matkalaistamme aina Bajaan saakka. Siellä täällä peittää ketoja lumi, ja metsät seisovat paljaina.