Hänellä oli täälläkin haaraliike, ja kulkiessaan Unkarin tasankojen yli hän antoi osoittaa kirjeensä tänne. Kokonainen pinkka odotti häntä.
Hän repäsi välinpitämättömänä auki toisen kuoren toisensa perästä. Mitä se häneen kuului, veikö halla rapsin vai ei? Mitä häntä liikutti se, että tuontitullia oli korotettu Englannissa, ja että metallien arvo nousi?
Saapuneiden kirjeiden joukossa oli kuitenkin kaksi, jotka eivät olleet hänelle samantekeviä. Toinen oli hänen asiamieheltään Wienissä, toinen Stambulista. Näiden kirjeiden sisältö ilahutti häntä suuresti. Hän pisti ne taskuunsa ja tästä hetkestä lähtien alkoi se tylsyys, joka oli saanut hänessä vallan, hälvetä. Hän antoi jälleen tavanmukaisella reippaudellaan ja innollaan asiamiehilleen tarpeellisia määräyksiä, kirjoitti muistiin heidän tiedonantojaan, ja kun kaikki oli selvä lähti hän nopeasti matkaan.
Nyt hänen matkallaan oli päämäärä.
Ei mikään korkea eikä tärkeä päämäärä, mutta kuitenkin joku päämäärä.
Oli kyseessä valmistaa muutamalle ihmisparalle todellinen ilo.
Sää oli muuttunut. Taivas oli kirkastunut ja aurinko paistoi lämpimästi. Unkarissa, missä kesä tavallisesti äkkiä astuu kevään sijaan, eivät sellaiset vaihtelut ole harvinaisia. Bajan alapuolella onkin maisema vaihtunut.
Kun Mikael uusilla hevosilla kiirehti etelään päin, näytti luontokin yhdessä päivässä kiirehtineen viikkoja eteenpäin. Jo Mohacsissa vastaanottivat hänet metsät vaalean vihreinä, Zomborin seutuvilla peitti tummanvihreä samettipeite kedot; Neusatzissa kukkivat niityt monivärisinä ja Pancsovan tasangoilla hymyilivät rapsiketojen kultaiset aavat hänelle ja kummut olivat kuin ruusun värisen lumen peitossa, sillä manteli- ja persikkapuut kukkivat parhaillaan. Tämä kahden päivän matka oli kuin uni. Toissapäivänä Komornissa lumipeitteiset kedot ja jo tänään alisen Tonavan varsilla kukkivat lehdot!
Mikael astui alas Levetinczin linnan luona jäädäkseen sinne yöksi. Jo samana päivänä antoi hän tilanhoitajalle ohjeensa. Seuraavana aamuna nousi hän aikaisin ylös, istuutui vaunuun ja ajoi Tonavan rannalle katselemaan kuljetuslaivojaan. Siellä oli kaikki järjestyksessä. Ystävämme Johan Fabula oli nyt koko laivaston tarkastusmiehenä; täällä ei hänellä ollut mitään tehtävää.
"Armollinen herra voi lähteä sorsajahtiin."
Ja herra Levetinczy noudatti sitä hyvää neuvoa, jonka Fabula antoi hänelle. Hän kuljetti itselleen veneen ja käski viedä sinne eväitä viikon ajaksi. Sitäpaitsi hän käski panna veneeseen kaksipiippuisen pyssynsä ja ruutivaraston. Ei kenkään ihmettelisi sitä, vaikka hän ei edes viikon lopussa palaisi kaislikoista, missä näihin aikoihin oli yllin kyllin vesilintuja. Siellä vilisi villihanhia, joita ammutaan vain kauniiden höyhenten vuoksi; esiintyypä siellä pelikaanejakin, kerran ammuttiin siellä egyptiläinen ibislintukin ja väitetään siellä nähdyksi flamingokin. Kun intohimoinen metsästäjä joutuu oikein kaislikon sisään, saa odottaa kauan, ennenkuin hän taas sieltä ilmestyy. Ja Mikael rakasti metsästystä; merimiehelle on metsästys Tonavalla virkistystä.