"Ja kuinka teistä on tullut kaunis!" huudahti Timar.
Tyttö oli tosiaankin viime vuosina muuttunut suuresti edukseen.
Tyttökasvoissa esiintyy se omituinen ilmiö, että monen kuvankauniin lapsen piirteet tulevat kehityskautena karkeiksi ja leveiksi, ja niistä katoaa silloin herttaisuus, jotavastoin toisissa kasvoissa tänä aikana kehittyy tavaton sulo, joka muuttuu aavistamattomaksi täydellisyydeksi, ihanteelliseksi kauneudeksi.
Kenties on tämä kaunis ilmiö selitettävissä luonnollisella tavalla. Kenties muovailevat heräävät tunteet kasvoja ja kenties muuttuvat niiden piirteet pysyväisistä sieluntiloista ja taipumuksista, surusta ja ilosta, levottomuudesta ja mielenrauhasta samalla tavoin kuin simpukka muuttaa kuortansa. Noëmin kasvot loistivat.
"Te siis vielä muistatte minut", kysyi Timar pitäen hänen pientä kättään omassaan.
"Me olemme usein ajatelleet teitä."
"Onko rouva Terese terve?"
"Tuolla hän tuleekin."
Nähdessään Mikaelin kiirehti Terese askeleitaan; hän tunsi jo kaukaa entisen laivakomissaarion, joka nyt, kuten edelliselläkin kerralla, lähestyi hänen majaansa harmaassa takissa ja metsästyslaukku olalla.
"Jumalan nimessä tervetuloa! Olette kauan antanut meidän odottaa!" huudahti rouva vieraalleen. "Mutta te olette kuitenkin säilyttänyt meidät mielessänne?" lisäsi hän syleillen muitta mutkitta Mikaelia, jolloin tämän täyteen ahdettu laukku pisti hänen silmiinsä. "Almira", hän sanoi koiralle, joka lähestyi samassa, "ota tämä laukku ja kanna se taloon."