"Oi, tuo tuolla!"
Timar näki nyt suuren, komean, ryppyisen sammakon hyppelevän levollisesti ruohikossa, vakoillen toisella silmällään tulijoita ja ollen valmiina hätätilassa yhdellä harppauksella loikkaamaan lähimpään vesilätäkköön.
Noëmi oli niin kauhun herpaisema, että hän ei edes kyennyt pakenemaan.
"Pelkäättekö te noin sammakoita?" kysyi Timar.
"Inhoan niitä. Olisin kuoleman oma, jos yksikään loikkaisi päälleni."
"Niin, niin. Sellaisia tytöt ovat. Kissoista he pitävät, siksi, että ne osaavat liehitellä; mutta sammakoita he eivät siedä, siksi että ne ovat rumia. Ja kuitenkin ovat sammakot meidän yhtä hyviä ystäviämme kuin linnut. Nämä halveksitut, inhotut elukat ovat puutarhurin parhaita liittolaisia. Tiedättehän olevan olemassa perhosia, kovakuoriaisia ja matoja, jotka näyttäytyvät vain öisin. Yöllä nukkuvat laululinnut, mutta innoittavat sammakot tulevat silloin ulos piilopaikoistaan ja taistelevat silloin meidän vihollistemme kanssa. Ne syövät yöperhosia ja niiden toukkia, kastematoja, hyönteisiä ja usein vahingollisia etanoita. On ilo nähdä, miten sammakot metsästelevät noita vahingollisia matelijoita. Pysykää hiljaa — katsokaa vain, tuo ruma, ryppyinen sammakko ei loiki ruohikossa vain teitä peloittaakseen. Se ei suinkaan ajattele sellaista. Se on sävyisä eläin, joka ei tiedä tekevänsä mitään pahaa eikä pidä teitä vihollisenaan. Näettekö tuolla sinistä kovakuoriaista, joka räpyttelee siipiään; se on mitä vaarallisin metsähyönteinen, puunsyöjä, jonka yksi ainoa toukka pystyy hävittämään kokonaisen nuoren metsän. Ja sen on ryppyinen ystävämme katsonut saaliikseen. Älkäämme häiritkö sitä. Katsokaa, kuinka se vetäytyy kokoon tehdäkseen loikkauksen. Varokaa! Nyt se on tehnyt pitkän harppauksen ja pistää salaman nopeasti ulos pitkän kielensä. Nyt on kovakuoriainen onnellisesti nielaistu; vain sen siivet näkyvät enää sammakon suusta. No, sanokaa, eihän sammakkopahanen ole niinkään inhottava elukka, huolimatta vähemmän kauniista puvustaan?"
Noëmi löi iloisena kätensä yhteen ja tunsi jo vähemmän vastenmielisyyttä sammakoita kohtaan. Hän suostui mielellään siihen, että Mikael tarttui hänen käteensä ja vei hänet lammin reunalle, missä hän kertoi, miten ymmärtäväisiä sammakot olivat, mitä kepposia ne tekivät ja mitä ihmeellisiä lajimuutoksia niiden seassa esiintyi. Hän kertoi taivaansinisistä Surinam-sammakoista, jommoisesta Preussin kuningas maksoi neljä tuhatta viisi sataa taaleria; samaten hän jutteli tulisammakosta, joka öiseen aikaan levittää ympärilleen kirkasta valoa, hiipii taloihin, ryömii hirsien väliin ja kurnuttaa armottomasti öisin; Brasiliassa on usein aivan mahdotonta kuulla laulajia ja orkesteria oopperassa, siitä syystä, että lukuisat sammakot, joita asustelee teatterissa, yhtyvät kuoroon.
Noëmi nauroi jo hirveälle viholliselleen. Nauru on puolitie vihasta rakkauteen. —
"Jospa ne vain eivät kirkuisi niin inhoittavasti."
"Näillä sävelillä ne kuitenkin ilmaisevat hellät tunteensa vaimoilleen, sillä vain urossammakoilla on laulun lahja, naaraat sitävastoin ovat mykkiä. Sammakko huutaa koko yön vaimolleen: 'Kuinka kaunis sinä olet, kuinka viehättävä!' Voiko olla olemassa hellempää olentoa kuin sammakko on?"