Noëmi alkoi nyt myös ottaa asian tunteelliselta puolelta.
"Sitäpaitsi on sammakko oppinut eläin. Lehtisammakko ymmärtää, nähkääs, ilmanennustusta. Sadeilman lähetessä se tuntee sen etukäteen, nousee ylös vedestä ja ennustaa kurnuttaen. Kun sitten taas on kuivia ilmoja tulossa, palaa se takaisin veden alle."
"Vai niin!"
Noëmi alkoi tulla uteliaaksi.
"Minä otan heti kiinni yhden", sanoi Timar. "Minä kuulen yhden harjoittavan laulua täällä pähkinäpensastossa."
Pian senjälkeen hän palasi todellakin kantaen lehtisammakkoa käsiensä välissä.
Noëmi vapisi ja oli innostunut. Hänen kasvonsa punastuivat ja kalpenivat.
"Katsokaappa nyt tänne", sanoi Timar hänelle avaten hiukan käsiään. "Eikö se olekin mitä herttaisin pikku elävä? Se on yhtä kauniin vihreä kuin nuori ruoho, ja sen jalat ovat ihmiskäden kaltaiset, pienoiskoossa tietenkin. Kuinka sen sydän lyö! Kuinka se katselee meitä viisaine, mustine silmineen, jotka ovat kultaisen renkaan ympäröimät! Sammakko ei ensinkään pelkää meitä."
Noëmi, joka horjui uteliaisuuden ja pelon välillä, ojensi vapisevan kätensä, mutta veti sen taas heti nopeasti takasin.
"Ottakaa se vain. Koskekaa siihen. Se on maailman viattomin eläin."